kallonmurtumien

Kallonmurtumat ovat kallon luiden katkeamisia, joita seuraa pään vammautumisen aiheuttama vamma. Ne voivat esiintyä yksittäisinä tai yhdessä muun aivovamman, kuten aivovamman, kanssa. Yleisin jaottelu kohdistuu murtuman suuntaan ja syvyyteen: lineaariset (suoraviivaiset) murtumat, depressiiviset (kallon luiden palaset painuvat sisään), sekä kallonpohjan murtumat. Murtumat voivat olla suljettuja (ei ihon läpäisevää haavaa) tai avoimia (kallon murtuman kautta iho on läpäissyt). Kallonpohjan murtumat voivat olla erityisen vakavia, ja niihin liittyy usein vuotavaa nenä- tai korvavedettä sekä riski aivo-selkäydinnesteen vuotamiselle ja tulehduksille.

Oikea oireisto riippuu murtuman tyypistä ja mahdollisesta aivovammasta. Yleisiä oireita ovat päänsärky, tajunnan tason heikkeneminen, pahoinvointi tai oksentelu, sekavuus, huimaus ja mahdolliset neurologiset löytö tai tolkun puutokset. Basillaarimurtumaan viittaavia merkkejä voivat olla periorbiaalietyn (mustelmat silmien ympärillä) tai mastoidin alueen mustelmat sekä nenä- tai korvavedet.

Diagnoosi perustuu kliiniseen arvioon ja kuvantamiseen. Tavanomainen tutkimus on tietokonetomografia (CT), jolla kartoitetaan sekä luulliset että mahdolliset aivovammat.Magneti-resonanssi (MRI) voi olla hyödyllinen lisätutkimus pehmeiden kudosten osalta, jos tarkemmat tiedot ovat tarpeen.

Hoito määräytyy murtuman tyypin ja yhteydessä olevan aivovamman mukaan. Pienet lineaariset, suljetut murtumat voivat parantua ilman kirurgisia toimenpiteitä konservatiivisella hoidolla ja seurannalla. Depressiiviset murtumat ja epäily aivoperäisestä vauriosta voivat vaatia kirurgista korjausta sekä paineen ja tilan normalisointia aivoissa. Kallonpohjan murtumien hoito on usein monitieteistä ja sisältää neurosuoraa sekä infektion ehkäisyä.

Ennuste vaihtelee suuresti; vakavammat vammat voivat johtaa komplikaatioihin kuten epiduraalinen tai subduraalinen verenvuoto, infektiot ja epilepsia. Ennaltaehkäisy perustuu tapaturmien ehkäisyyn, kuten suojavarusteiden käytön lisäämiseen.