kaatumisriskia

Kaatumisriskia kuvaa henkilön todennäköisyys menettää tasapainonsa ja kaatua tietyn ajanjakson aikana. Kaatumiset voivat johtaa vammoihin, kuten murtumiin ja päävahinkoihin, sekä aiheuttaa sairaalahoitoa, liikkumis- ja itsenäisyyden menetyksiä sekä pitkäaikaisia toimintakyvyn heikkenemisiä. Kaatumisriski on erityisen korkea vanhusten ja liikuntarajoitteisten keskuudessa, mutta se voi koskea myös muita terveysongelmia potevia henkilöitä.

Riskitekijöitä kaatumisriskin syntyyn ovat ikä ja yleinen fyysinen heikkous, sydän- ja verenkierto- sekä neurologiset sairaudet, näkö- tai kuulon heikkeneminen, huono jalkineet sekä epävarmat tai epäesteettömät kodin pinnat. Lääkitykset, erityisesti verenpaineen, unilääkkeiden tai mielialanlääkkeiden käyttö sekä polyfarmasia, voivat lisätä kaatumisriskiä. Myös ympäristötekijät, kuten korkealle asennetut led-lamput, kosteat lattiat, epätasaiset portaat ja huono valaistus, vaikuttavat.

Kaatumisen seurauksena voi esiintyä sekä akuutteja että pitkäaikaisia vaikutuksia: vammoja, liikkumisen rajoittumista, sosiaalisen osallistumisen vähenemistä ja huononnetun elämänlaatua. Suuri osa kaatumisista on ennaltaehkäistävissä riskin arvioinnin ja toimien avulla, erityisesti vanhusten hoidossa ja kuntoutuksessa.

Arviointi ja ehkäisy perustuvat sekä yksilön riskitekijöiden tunnistamiseen että konkreettisiin toimenpiteisiin. Käytettyjä arviointityökaluja ovat esimerkiksi Timed Up and Go -testi (TUG), Bergin tasapainotesti ja Morse Fall Scale. Ehkäisyyn kuuluu säännöllinen tasapainoja lihasvoimaa parantava harjoittelu (esim. tasapainoharjoitukset, kävely), kotiympäristön turvallisuutta parantavat toimenpiteet (käsijohteet, esteiden poistaminen, hyvä valaistus, tarttuvat lattiarit), lääkitysten säännöllinen tarkistus, näön laadun huomiointi sekä asianmukaiset jalkineet ja tarvittaessa apuvälineet. Tavoitteena on alentaa kaatumisriskia ja säilyttää itsenäinen toimintakyky.