järjestelmäfysiologian

Järjestelmäfysiologia on fysiologian ala, joka tutkii elimistön toimintojen kokonaisvaltaista yhteensovittamista. Sen ytimessä on elimistön eri järjestelmien välinen vuorovaikutus ja se, miten nämä järjestelmät yhdessä ylläpitävät homeostaasia. Tutkimusalueet kattavat muun muassa kardiovaskulaarisen, hengitys-, ruoansulatus-, munuais- ja aineenvaihduntasäätelyn sekä keskushermoston ja endokriinisen järjestelmän toiminnan, sekä näiden välisten palautesäätelyjen.

Järjestelmäfysiologia korostaa integraatiota: komponenttien lisäksi tarkastellaan kokonaisuutta, jossa vasteet ovat verkoston tuloksia. Tutkimusmenetelmät yhdistävät in vivo- ja in vitro -tutkimukset, kliiniset havainnot sekä laskennallisen mallintamisen ja järjestelmäbiologian lähestymistavat.

Historian valossa järjestelmäfysiologia rakentuu Claude Bernardin milieu intérieur -ajattelulle ja Walter Cannonin homeostaasin käsitteelle, jotka korostivat sisäisen ympäristönsäätelyn merkitystä. Viime vuosikymmeninä kehitys on lisännyt monialaisuutta ja laskennallisten mallien roolia koordinoidussa säätelyssä sekä multiscale-tutkimuksessa.

Sovellukset ulottuvat kliiniseen fysiologiaan, lääketieteelliseen tutkimukseen sekä sairauksien mekanismien ymmärtämiseen ja kuntoutukseen. Järjestelmäfysiologiaa pidetään läheisenä systeemibiologialle, ja se hyödyntää tilastollisia sekä matemaattisia analyyseja kokonaisuuden kuvaamisessa.