itsearviointiasteet

Itsearviointiasteet ovat standardoituja mittareita, joissa vastaaja raportoi itseään ja omaa toimintaansa, käsityksiään tai kokemuksiaan. Ne kuvaavat erilaisia rakenteita kuten hyvinvointia, masennusoireita, itsetuntoa, motivaatiota sekä oppimisen ja arjessa suoriutumisen taitoja. Niitä käytetään sekä tutkimuksessa että käytännön arvioinnissa koulutuksessa, psykologiassa, terveydenhuollossa ja organisaatioissa.

Yleisiä muotoja ovat Likert-asteikot (esim. 1–5 tai 1–7, täysin eri mieltä – täysin samaa mieltä), frekvenssi- tai intensiteetti-asteikot sekä semanttinen differenssi. Vastausvaihtoehdot voivat olla väittämiä tai suoria kysymyksiä. Tarjolla on sekä paperi- että sähköinen toteutus, ja mittarit voivat olla osa laajempaa testisarjaa tai erillisiä mittareita. Psykometrinen laadukkuus arvioidaan yleensä luotettavuudella (esim. sisäinen consistenssi, Cronbachin alfa) ja validiteetilla (sisältö-, konstruktiivinen- tai kriteerivaliditeetti). Tarvittaessa suoritetaan käännös- ja kulttuurinen adaptointi sekä mittausinvarianssin tarkastelu.

Ongelmallisia piirteitä ovat subjektiivinen luonne ja mahdolliset vinoumat, kuten sosiaalisen toivottavuuden vaikutus, muistiin perustuvat virheet sekä kulttuuriset erot. Vasteiden puuttuminen ja mittausten yleistettävyys voivat heikentää tuloksia. Näin ollen itsearviointiasteita käytetään usein osana monimenetelmällistä arviointia ja tulokset tulkitaan kontekstin mukaan.

Käyttö ja kehitys: Kehittäminen alkaa määrittelemällä mitattava konstruktio ja laatimalla kohdeitemit. Pilottitutkimuksissa testataan ymmärrettävyys ja ohjaukset, ja seurataan luotettavuutta sekä validiteettia. Tarvitaan kulttuurinen adaptointi sekä mahdolliset normit, jotta tuloksia voidaan tulkita ja verrata.

Eettiset näkökulmat: tutkimuksessa ja käytännössä on noudatettava suostumusta, tietosuojaa ja luottamuksellisuutta. Tietojen säilytys ja käyttö on määritettävä etukäteen, ja tulosten esittäminen tulkitaan huolellisesti sekä ilman vahingollista stigmaa.