indikaattoridiluutiomenetelmistä

Indikaattoridiluutiomenetelmistä käytetään yleisesti vesistöjen virtausnopeuksien ja tilavuuksien mittaamiseen. Menetelmä perustuu inertin, helposti havaittavan aineen eli indikaattorin annosteluun tiettyyn pisteeseen vesistössä ja sen pitoisuuden seurantaan virtaussuunnassa. Kun indikaattori kulkee vesimassan mukana, sen pitoisuus laimenee luonnollisesti. Mittauspisteessä, joka sijaitsee riittävän etäällä annostelupisteestä, indikaattorin pitoisuutta mitataan jatkuvasti tai tietyin väliajoin.

Datan analysoinnissa käytetään erilaisia malleja, jotka ottavat huomioon indikaattorin laimenemisen ja leviämisen. Yksinkertaisimmillaan virtausnopeus voidaan arvioida sen perusteella, kuinka kauan indikaattorilla kestää saavuttaa mittauspiste. Tarkemmissa menetelmissä hyödynnetään koko pitoisuusprofiilia, joka muodostuu ajan funktiona. Vesistön tilavuus voidaan laskea yhdistämällä mitattu virtausnopeus ja aika, jonka indikaattori viettää tietyllä alueella.

Menetelmä vaatii huolellista indikaattorin valintaa, jotta se ei reagoi ympäristön kanssa ja on helposti havaittavissa. Yleisiä indikaattoreita ovat esimerkiksi suolat (kuten natriumkloridi tai litiumkloridi) tai fluoresoivat väriaineet. Indikaattoridiluutiomenetelmät ovat joustavia ja soveltuvat monenlaisiin vesistöihin, kuten jokiin, puroihin ja pohjavesiin. Niiden avulla saadaan luotettavaa tietoa hydrologisesta dynamiikasta ja vedenkuljetuksesta.