Indikaattoridiluutiomenetelmät

Indikaattoridiluutiomenetelmät ovat joukko tekniikoita, joita käytetään nestevirtauksen mittaamiseen avoimissa kanavissa ja putkistoissa. Perusperiaatteena on injektoida tunnettu määrä merkkiainetta (indikaattoria) virtaavaan aineeseen tietyssä pisteessä ja mitata kyseisen merkkiaineen pitoisuuden muutosta toisessa pisteessä ajan funktiona. Analysoimalla pitoisuus-aikakäyrää voidaan määrittää virtausnopeus ja edelleen virtaus.

Menetelmä perustuu massan säilymislakiin. Kun merkkiaine injektoidaan, se sekoittuu vähitellen virtaavan aineen mukana. Mitä nopeampi virtaus on, sitä nopeammin merkkiaine laimenee ja ohittaa mittauspisteen. Mittaamalla merkkiaineen pitoisuus ajan mittaan ja tietämällä injektoidun määrän, voidaan laskea virtaavan aineen tilavuusvirtaama.

Yleisimpiä käytettyjä indikaattoreita ovat suolat, kuten natriumkloridi tai ammoniumbromidi, sekä fluoresoivat väriaineet. Valitun indikaattorin tulee olla myrkytön, helposti havaittava ja sen ei tule reagoida virtaavan aineen kanssa merkittävästi. Mittausmenetelmät vaihtelevat käytetyn indikaattorin mukaan; suoloja voidaan mitata johtokyvymittarilla ja väriaineita spektrofotometrillä.

Indikaattoridiluutiomenetelmiä käytetään laajasti esimerkiksi jokien, kanavien ja jätevedenpuhdistamoiden virtausmittauksissa. Menetelmä soveltuu hyvin epäsäännöllisen muotoisiin uomiin ja tilanteisiin, joissa perinteiset virtausmittauslaitteet eivät toimi luotettavasti tai ovat vaikeasti asennettavissa. Menetelmä vaatii huolellista suunnittelua ja toteutusta optimaalisen tuloksen saavuttamiseksi.