dynamiikasta

Dynamiikka on fysiikan osa-alue, joka tutkii kappaleiden liikettä sekä liikettä aiheuttavia voimia ja niiden vuorovaikutuksia. Se muodostaa mekanismin perusopein ja liiketapahtumien ydin, ja on läheisesti kytköksissä kinematiikkaan, joka tutkii liikettä ilman syiden määrittelyä. Dynamiikka kattaa sekä perusvoimat (gravitaatio, sähkö- ja magneettiset voimat) että monimutkaiset järjestelmät, joissa voimat riippuvat tilasta ja ajasta.

Klassinen dynamiikka pohjautuu Newtonin lakeihin: kokonaisvoima F vaikuttaa kappaleeseen siten, että F = m a, jossa m on massa ja a kiihtyvyys. Ensimmäinen laki kuvastaa liiketilojen pysyvyyttä, ellei ulkoinen voima muuta niitä. Toisen lain sovellukset kattavat sekä kappaleiden että systeemien liikkeet; kolmas laki käsittelee vuorovaikutuksia voimien parissa. Dinamiikan laskennassa käytetään usein tilan kuvausta dx/dt = f(x, t) ja differentiaalilausekkeita. Monimutkaisempien järjestelmien kannalta Lagrangen ja Hamiltonin muodot tarjoavat tehokkaita työkaluja: Lagrange-funktio L = T - V, Euler–Lagrange -yhtälöt sekä Hamiltonin mekaniikka ja säilyvyysperiaatteet.

Sovelluksia on laaja kirjo: suunnittelu- ja analyysityö insinööri- ja robotiikkaprojekteissa, lentokoneiden ja ajoneuvojen dynaaminen simulointi, avaruuslaitteiden kiertorata-analyysi sekä biomekaniikka. Dynamiikkaan liittyy myös dynaamisia järjestelmiä ja säilyvyyslainsäädäntöjä; esimerkiksi lineaarinen liikemäärä ja mekaninen energia voivat säilyä konservatiivisissa järjestelmissä.

Historia ulottuu Galileo Galilein ja Isaac Newtonin aikaan, jotka muodostoivat klassisen dynamiikan perusteet. Myöhemmin Lagrange ja Hamilton laajensivat käsitteitä ja sovellettavuutta monimutkaisempiin järjestelmiin. Nykyaikaisessa tutkimuksessa dynamiikka yhdistyy sekä teoreettisiin että soveltaviin aloihin, mukaan lukien fluididynamiikka ja komplexiset dynaamiset järjestelmät.