ilmanvaihtojen

Ilmanvaihtojen käsitteellä viitataan rakennusten ilmanvaihtojärjestelmiin ja niiden toimintaan, jonka tarkoituksena on vaihtaa sisäilmaa ulkoilmaan. Hyvin toimiva ilmanvaihto ylläpitää ilmanlaatua, säätelee kosteutta ja hiilidioksiditasoja sekä tukee energiatehokkuutta. Ilmanvaihdon suunnittelussa otetaan huomioon rakennuksen käyttötarkoitus, ilmanlämpötila, kosteustasot sekä ulkoilman laatu.

Ilmanvaihtoja voidaan luokitella luonnollisiin ja koneellisiin (koneellisiin, mekaanisiin) järjestelmiin sekä näiden yhdistelmiin. Luonnollinen ilmanvaihto perustuu rakennuksen rakenteisiin ja ilmanpaine-erotusta sekä ikkunoiden tai ilmavirtojen välistä liikehtimistä. Koneelliset ilmanvaihtojärjestelmät käyttävät puhallinta ja kanavia ilmavirran ohjaamiseen: tulo- ja poistoilmanvaihto sekä niiden yhdistelmät. Yleensä koneelliset järjestelmät sisältävät lämmön talteenottoa, jolloin osa lämmöstä siirretään poistoilmasta tulovirtiin, pienentäen energiankulutusta. Tämä energiatehokkuutta lisäävä tekniikka tunnetaan lämmön talteenottona (LTO) tai energiatalteenottona (ERV).

Järjestelmän suunnittelussa kiinnitetään huomiota ilmamäärään, suodatukseen, kanavien sijoitteluun, äänitasoon ja järjestelmän tasapainoon eli siihen, että sisäilmavirta on tasainen eikä aiheuta vetoa tai murtuman riskiä. Säännöt, standardit ja suositukset voivat vaihdella alueittain; Suomessa esimerkiksi rakennusmääräykset ohjaavat ilmanvaihdon vaatimuksia energiatehokkuuden ja terveellisen sisäilman saavuttamiseksi.

Käytännössä ilmanvaihtojen ylläpito koostuu suodattimien vaihtamisesta, järjestelmän puhdistuksesta ja ilmavirran säätämisestä sekä hätätilanteiden varalta tehtävistä tarkastuksista. Riittämätön ilmastointi voi johtaa kosteuden, homeen ja epätoivottujen hajujen riskiin.