hydratoitumista

Hydratoituminen on kemiallinen ja fysikaalinen ilmiö, jossa vesimolekyylit liittyvät toiseen aineeseen. Se voi ilmetä kiinteissä hydratoituneissa yhdisteissä sekä liuoksissa. Kiinteissä hydratoissa vesimäärä on osa kiderakennetta, ja hydratoituneen aineen vesipitoisuus ilmoitetaan usein kemiallisessa kaavassa; esimerkkejä ovat CuSO4·5H2O (pentahydraatti), CaSO4·2H2O (gipsi) ja MgSO4·7H2O (epsom-suola). Joillakin hydratoiduilla aineilla on hygroskooppisia ominaisuuksia, jolloin ne sitovat kosteutta ilmasta.

Liuoksessa hydratoituminen tarkoittaa veden ympäröidessä ja stabiloidessa ioneja tai molekyylejä, jolloin muodostuu hydratoitumis-/vesikuorakerroksia liuoksen koostumukseen. Hydrat voidaan nähdä lyhyesti liukenemisprosessin ja ionikumppanuuden yhteydessä, mikä vaikuttaa liukoisuuteen, reaktiivisuuteen ja liuoksen stabiliteettiin.

Dehydratoituminen on hydratoitumisen vastakohta: vettä poistuu kuumentamalla tai kuivauksella ja aineesta saadaan usein anhydraattinen muoto. Joissakin tapauksissa hydratoituneet muodot voidaan palauttaa takaisin kosteuden avulla rehydratoitumalla.

Hydratoitumisella on merkitystä monilla aloilla. Laboratoriossa hydratoitujen suolojen ominaisuudet, kuten liukoisuus ja reaktiokyvyt, riippuvat vesimäärästä. Geologiassa mineraaleissa vesikide (vesi kiderakenteessa) vaikuttaa mineraalien rakenteeseen ja eheuteen. Farmaseuttisessa ja teollisessa kontekstissa hydratoituminen vaikuttaa lääkkeiden, materiaalien ja sementtien stabiliteettiin sekä niiden käsiteltävyyteen.