hengitysvajauksen

Hengitysvajaus on tila, jossa keuhkojen kyky ylläpitää riittävää kaasujen vaihtoa ei riitä elimistön tarpeisiin. Siihen liittyy usein hypoksiaa eli alhaista veren happitasoa ja/tai hyperkapniaa eli korkea hiilidioksiditaso sekä mahdollinen happo-emäslas- tai verenpaineen muutoksia. Hengitysvajaus jaetaan tavallisesti akuuttiin ja krooniseen sekä hypoksemiseen, hyperkapniseen tai molempiin tyyppeihin.

Syy voi olla moninainen: akuutit keuhkosairaudet kuten keuhkokuume, astmakohtaukset tai vakava COPD:n pahenema; krooniset sairaudet kuten keuhkoputkitulehdus- tai ARDS-tilanteet; hengityksen säätelyyn ja lihasten toimintaan vaikuttavat tekijät kuten neuromuskulaariset sairaudet (esim. myasthenia gravis, Guillain–Barré -oireyhtymä), keskushermoston depressiot (esim. lääkkeet, aivohalvaus) sekä rintakehän muodonmuutokset tai ylipaino (obesity hypoventilation syndrome). Hengitysvajaus voi olla myös monitekijäinen ja voi vaikuttaa sekä happeuttamiseen että hiilidioksidin poistoon.

Oireet ja muodostuminen riippuvat sagin vaikeudesta. Yleisiä merkkejä ovat hengenahdistus, nopea hengittäminen, sinertävä sidos, sekavuus tai heikentynyt vireystila. Diagnoosi perustuu arteriaalisen verinäytteen kaasuanalyysiin (ABG), kliiniseen arvioon sekä kuvantamistutkimuksiin ja muuhun tutkimukseen etiologian selvittämiseksi.

Hoito keskittyy sekä tilan vakauttamiseen että sen aiheuttajan hoitoon. Tarvittaessa annetaan happea, noninvasivasti tai tarvittaessa invasiivisesti tuettua hengitystä. Tukihoitoon sisältyy infektion hoito, bronkodilataattorit, neste- ja ravitsemushoito sekä potilaan hyvinvoinnin monitorointi. Prognosiksi vaikuttavat syy, taustataudit ja hoidon nopea alkaminen.

Ennaltaehkäisy keskittyy riskitekijöiden hallintaan: hyvä COPD-hoito, rokotukset, tupakoinnin välttäminen, painonhallinta ja hoidettujen neurologisten tai obstruktiivisten sairauksien seuranta.