hengityskonehoitoa

Hengityskonehoito, eli mekaaninen ventilaati, on elintoimintojen ylläpitämiseksi tai hengityksen tukemiseksi tarkoitettu hoitomuoto, jossa potilaan hengitystä ja kaasujen vaihtoa kontrolloi kehittynyt ventilaattori. Hoito voidaan käyttää sekä lyhytaikaisesti päällekäyvissä tiloissa että pitkäaikaisena tukena tehohoidossa.

Hengitysvaikutus voidaan toteuttaa invasivisesti tai ei-invasiivisesti. Invasivinen ventilaatihoito tapahtuu endotrakeaaliputken tai trakeostomian kautta. Ei-invasiivinen ventilaatihoito käyttää kasvo- tai nenämaskia ja voidaan toteuttaa CPAP- tai BiPAP-tyyppisellä alustalla. Valinta riippuu potilaan tilasta, hengitysvaikeuksien syystä ja ilmastollisista tekijöistä.

Indikaatiot mekaaniselle ventilaatiolle liittyvät yleensä akuuttiin tai elintärkeään hengitysvajaukseen, vakaviin hypoksisiin tai hyperkapniisiin tiloihin sekä tilanteisiin, joissa hengitys vaatii lisää tukea anestesian, leikkauksen tai vakavan keuhkosairauden aikana. Yleisimmät käyttökohteet ovat tehohoitoon liittyvä hengitysvaikeus, ARDS, vakavat infektiot, trauma sekä kirurgiset ja anestesiakäytännöt.

Hoitoketju sisältää ventilaattorin asetusten määrityksen (työvolyymi noin 6–8 ml/kg ideaalipainon mukaan, PEEP, FiO2, hengitysnopeus sekä mahdolliset paine- tai tilavuusohjaukset), potilaan suuren seurannan, kivun- ja sedaatiohoidon sekä fysioterapian. Vieroitusprosessi, usein Spontaani hengityskoe (SBT), suunnitellaan asteittain, ja extubaatio tehdään, kun potilas osoittaa riittävän hengityksen ja kaasujen vaihtonsa.

Mahdolliset riskit ja komplikaatiot sisältävät annettuhoidon aiheuttamia infektioita (esim. ventilaattorinkaan liittyvä pneumonia), barotraumaa, volutraumaa, keuhkovulnuntia, hypotensiota sekä hengityksen ja henkitorven tulehduksellisia reaktioita. Potilaan seuranta on jatkuvaa ja hoito räätälöidään yksilöllisesti.