hapenkuljetuksessa

Hapenkuljetuksessa tarkoitetaan happea siirtymistä keuhkoista verenkiertoon ja edelleen kehon kudoksiin. Keskeisiä hapen kuljettajia ovat punasolut, joiden hemoglobiini sitoo happea, sekä pienempi määrä liuenneena veriplasmassa. Myoglobiini lihaksissa toimii hapen varastona ja tukee hapenkuljetusta erityisesti liikunnan aikana.

Prosessi alkaa keuhkoissa, joissa alveolirakkuloiden ilman happipitoisuus on suurempi kuin veren. Hapen diffundoi alveolien ilmasta punasoluihin ja sitoutuu hemoglobiiniin muodostaen oksyhemoglobiinia. Suurin osa hapesta kulkee hemoglobiinin avulla; osa pysyy liuenneena veriplasmassa. Hapenkuljetusta säätelevät tekijät kuten pH, CO2, lämpötila ja 2,3-bisfosfoglyeraatti (2,3-BPG), jotka vaikuttavat hemoglobiinin affiniteettiin sekä hapen vapautumiseen kudoksiin. Myoglobiini varastoi happea lihaksissa ja voi toimia lisävarastona.

Arteriaalisen hapenkuljetuksen mittaus ja kuvaus perustuvat CaO2:een ja CvO2:een sekä arteriovenous-erotukseen (a-vO2). Fickin periaatteen mukaan hapenkulutus VO2 = verenkierron tilavuus (CO) × (CaO2 − CvO2). Normaalisti PaO2 on 80–100 mmHg ja SaO2 noin 95–100 %. CaO2 on noin 20–22 ml O2/dL; CvO2 noin 14–15 ml O2/dL; a-vO2-erotus levossa noin 5 ml O2/dL, ja se kasvaa liikunnan aikana.

Hapen kuljetus on kriittinen fysiologinen prosessi; sen häiriöt voivat johtaa hypoksiaan ja kudosvaurioihin. Diagnostiikassa käytetään SpO2- ja PaO2-mittauksia sekä veren hapetuspitoisuuden arviointia; hoitoina ovat hapetuksen lisääminen ja perussairauksien hoito.