haaroittumisesta

Haaroittuminen tarkoittaa prosessia, jossa jokin rakenne jakautuu kahdeksi tai useammaksi haaraksi. Ilmiötä esiintyy laajasti sekä luonnossa että ihmisen rakentamissa järjestelmissä, ja sillä on sekä biologisia että geomorfologisia, teknisiä ja ekosysteemisiä ilmentymiä.

Biologiassa haaraantuminen on keskeinen ilmiö kasveissa, sienissä ja mikrobiyhteisöissä. Kasveissa oksien, versojen ja juurien muodostuminen tapahtuu haaraantumalla. Kasvinhaaraa voidaan luokitella esimerkiksi dikotomiseen haarautumiseen (jakautuminen kahdeksi haaraksi) sekä monopodiaaliseen tai sympodiaaliseen haaraantumiseen. Haaraantumista säätelevat geneettiset ohjelmat sekä kasvihormonit, kuten auxiini, cytokininit ja strigolaktoneja, ja se reagoi ympäristötekijöihin kuten valo-olosuhteisiin, ravinteiden saatavuuteen sekä mekaanisiin ärsykkeitä. Apikaalinen dominanssi voi vähentää sivuhaaroja, mikä voi muuttua ympäristön muuttuessa.

Geomorfisesti haaraantuminen ilmenee jokien ja virtaavien vesistöjen verkostoitumisena sekä vuorien ja jokien kanavoitumisena. Teknologisissa ja verkostoarkkitehtuurissa haarautuminen muovaa kuten sähkö- ja vesiverkostojen sekä tietoliikenneverkkojen polkuja ja lisähaarojen muodostumista.

Ekologinen merkitys liittyy resurssien tehokkaampaan hyödyntämiseen ja suurempaan pinta-alaan, joka voi parantaa valonottomuutta, veden ja ravinteiden hankintaa sekä elinympäristön monimuotoisuutta. Toisaalta liiallinen haaraantuminen voi lisätä energiankulutusta ja alttiutta häiriöille.

Esimerkkejä ovat dikotominen haaraantuminen joidenkin saniais- ja sienilajien rihmastoissa sekä moniprofoisen ja sympodiaalisen haaraantumisen variaatiot eräissä puulajeissa.