fosfonaatteista

Fosfonaatit ovat orgaanisia fosforiyhdisteitä, joissa fosforin keskuksella on P–C-sidos ja fosfonihapporyhmä. Yleinen rakenne on R–PO(OH)2 (tai sen oksidoituneita muotoja), jolloin fosfori on sellaisenaan kytketty sekä sidoskumppaneihin että yhdisteen hiiliatomiin. Tämä P–C-sidos erottaa fosfonaatit perinteisistä fosfaateista, joissa fosforin sitoutuminen tapahtuu pääasiassa P–O–C- ja P–O–P-sidoksilla. Fosfonaatit voivat esiintyä yksittäisinä aineina tai monomeerisinä sekä polyfosfooniyhdisminä.

Ominaisuudet ja kemia: Fosfonaatit ovat usein vesiliukoita ja niiden pH-olosuhteista riippuen ne voivat toimia happoina tai suoloina. Fosfonihapporyhmä antaa useimmiten negatiivisen varauksen pH-olosuhteista riippuen, ja fosforin P–C-sidos antaa niille suhteellista kemiallista kestävyyttä sekä kykyä muodostaa monia metallielementeistä koostuvia kompleksiyhdisteitä. Niillä on laaja soveltuvuus bio- ja teollisuussovelluksissa ja ne voivat kestää pitkään ympäristössä.

Sovellukset: Fosfonaatteja käytetään useilla aloilla. Ympäristö- ja maatalouskäytössä tunnetuin esimerkki on glyfosaatti, fosfonometaanin kaltaisen kasvinsuojeluaineen ryhmä. Lääketieteessä bisfosfonaatit (esim. alendronaatti, risedronaatti) toimivat osteoporoosin hoidossa ja luuston metabolian säätelyssä. Teollisuudessa fosfonaatteja käytetään vedenpehmennössä ja skaalanestoaineina sekä eräissä polymeerien ja materiaalien valmistuksessa. Fosfonaattien ympäristövaikutukset ja kestävyys vaihtelevat yhdisteittäin, ja niiden käyttöä säädellään eri maiden lainsäädännöissä.