Fosfonaattien

Fosfonaatit ovat orgaanisia fosforiyhdisteitä, joissa fosforin ja hiilen välinen sidos on P–C-sidos. Yleinen rakenne on R–PO(OH)2, jossa R on orgaaninen substituentti. Tällaiset yhdisteet voivat esiintyä sekä mono- että di- tai bisfosfonaattien muodossa. Erityisen merkittäviä ovat bisfosfonaatit, joissa on kaksi fosfonihapporyhmää kiinnittyneenä samaan hiiliatomiin. Tämä rakenne antaa fosfonaateille erityistä kemiallista käyttäytymistä ja stabiiliutta.

Bisfosfonaatit muodostavat keskeisen alaryhmän fosfonaattien joukossa ja ovat tärkeitä sekä lääketieteessä että teollisuudessa. Lääketieteessä ne ovat tunnetuimpia luiden resorptiota estäviä lääkkeitä; tavallisimpia esimerkkejä ovat alendronaatti, ibandronaatti, pamidronaatti, risedronaatti ja zoledroniatti. Niiden vaikutus kohdistuu osteoklasteihin, jolloin luiden resorptio vähenee ja luun tiheys voidaan ylläpitää tai parantaa pitkäkestoisesti.

Käyttökohteet kattavat sekä teolliset että ympäristöön liittyvät alat. Fosfonaatteja käytetään laajasti skaala- ja vedenpehmennystuotteissa sekä maitten metallien kanssa tapahtuvan reaktiokontrollin chelaatteina. Detergenteissa ne sitovat kalsium- ja magnesiumioneja ja estävät saostumia. Glyfosaatti on tunnettu fosfonaattien alaluokka, jota käytetään rikkakasvien torjuntaan. Fosfonaattien ominaisuudet – kova kemiallinen vakaus ja monipuoliset sitoutumisominaisuudet – tekevät niistä hyödyllisiä sekä ympäristö- että aineen käsittelykonteksteissa, mutta niiden käyttöön liittyy myös ympäristö- ja turvallisuuspohdintoja riippuen yhdisteen rakenteesta ja sovelluksesta.