fosfaattilyhyistä

Fosfaattilyhyydet ovat fosfaatin puutteesta johtuvia tiloja, joita esiintyy sekä maaperässä, kasveissa että eläimissä sekä niiden elinympäristöissä. Fosfaatti on solujen energia-ainetta sekä DNA:n, RNA:n ja monien proteiinien rakennus- ja toiminta-aineosa, joten puute voi heikentää kasvua, lisääntymistä ja solujen toimintaa laajemmin.

Syyt puutteeseen vaihtelevat ympäristön mukaan. Maaperän fosfaatin saatavuus on usein riippuvainen pH:sta ja aineiden sitoutumisesta: happamassa maassa fosfaatti sitoutuu voimakkaasti rauta- ja alumiinioksideihin, eikä kasvit saa sitä helposti käyttöönsä. Kalkkipitoisissa maissa fosfaatti saattaa muodostaa liukenemattomia Ca-fosfaateja. Lisäksi orgaanisen aineksen vähäisyys, viljelyn intensiivisyys sekä fosfaatin kierron hidastuminen voivat vähentää mineralisoitua ja käytettävissä olevaa fosfaattia.

Vaikutukset riippuvat toimialasta. Kasveilla fosfaattilyhyys ilmenee hidastuneena kasvuna, pienemmään juuristoa ja satoon vaikuttavina ominaisuuksina; lehtien väri voi muuttua vanhempien lehtien purppuran tai sinertävän vivahteiseksi. Eläimillä ja mikrobiyhteisöillä puute voi johtaa heikentyneeseen energiantuotantoon, heikentyneeseen kasvunopeuteen ja lisääntymiskyvyn laskuun.

Diagnosointi perustuu sekä maaperän että kasvin näytteisiin tehtäviin analyyseihin. Yleisimmät mittaukset ovat fosfaatin pitoisuudet maaperässä (esim. Olsenin P tai Bray P) sekä kasvin lehtien fosforipitoisuus. Oireetkin voivat viitata puutteeseen, mutta ne eivät ole täysin spesifisiä, joten laboratoriotutkimukset ovat tärkeä vahvistus.

Hoito ja ennaltaehkäisy koostuvat kohdennetusta fosfaattilannoituksesta sekä ravinteiden kierrätyksen ja maaperän terveyden ylläpitämisestä. Käytetään liukenevia lannoitteita harkiten, parannetaan maaperän rakennetta ja orgaanista ainesta sekä hyödynnetään mykoriisalisten sienien avulla fosfaatin saantia. Tavoitteena on tasapainoinen ravinnekierto ja vähäinen ympäristökuormitus.