fibrotisaatiota

Fibrotisaatio on prosessi, jossa kudoksen normaalit solut korvautuvat fibroottisella sidekudoksella. Tämä voi olla osa normaalia paranemista, mutta kroonisesti etenevä fibrose heikentää kudoksen toiminnallisuutta.

Taustalla on pitkäaikainen vaurio ja krooninen tulehdus, joka aktivoi fibroblastit ja myofibroblastit. Niiden tuottama kollageeni ja muu ECM kasaantuvat, mikä saa kudoksen jäykistyä. TGF-β ja muut kasvutekijät ohjaavat tätä reaktiota.

Fibrotisaatiota esiintyy monissa elimissä, kuten maksassa (maksafibroosi), keuhkoissa (keuhkofibroosi), munuaisissa ja sydämessä sekä ihossa. Laajentunut arpeutuminen heikentää kunkin elimen toimintakykyä.

Syytekijöitä ovat krooninen vaurio, pitkäaikainen tulehdus, alkoholi, infektiot sekä autoimmuunisairaudet ja metabolisen tilan häiriöt. Perinnölliset tekijät voivat altistaa fibrotisaatiolle joillakin sairauksilla.

Diagnoosi perustuu kliiniseen arvioon, kuvantamiseen ja joskus kudosnäytteeseen. CT- tai MRI-kuvat sekä elastografia voivat osoittaa arpeutumisen laajuuden; verikokeissa voidaan mitata fibroosiin viittaavia markkereita.

Hoito keskittyy taustalla olevan syyn hoitoon ja oireiden hallintaan. Joissakin tapauksissa käytetään antifibroottisia lääkkeitä, kuten pirfenidoni ja nintedanib, erityisesti keuhkofibroosin hoidossa; muualla hoito on pääasiassa taudin etenemisen hidastamista ja elämänlaadun tukemista.

Tutkimus fibrotisaation mekanismeista ja uusista hoidoista on aktiivista, ja uusien kohteiden sekä terapeuttisten kombinaatioiden odotetaan parantavan ennustetta tulevaisuudessa.

Ennuste riippuu fibrosoitumisen laajuudesta ja siitä, kuinka hoitoon reagoi. Varhaisessa vaiheessa progressio voidaan hidastaa, mutta laaja fibrotisaatio voi johtaa vajaatoimintoihin.