fibrotisaatiosta

Fibrotisaatio tarkoittaa kudoksen arpeutumista, jossa normaali kudos korvautuu sidekudoksella, joka koostuu runsaasta kollageenin ja muiden ECM-erien kertymisestä. Prosessi liittyy krooniseen tulehdukseen tai toistuviin vaurioihin ja johtaa kudoksen jäykistymiseen sekä toiminnan heikkenemiseen.

Tärkeimmät mekanismit ovat fibroblastien aktivaatio ja erilaistuminen myofibroblasteiksi sekä ECM:n liiallinen tuotanto ja kertymä. TGF-β-signaalointi on keskeinen ajuri, joka edistää kollageenin synteesiä ja arpeutumista. Fibroosiaatio voi olla paikallista tai esiintyä useissa elimissä samanaikaisesti.

Fibrotisaatio esiintyy yleisesti seuraavissa konteksteissa: maksassa makroten ja kirroosin kehittyessä, keuhkoissa idiopaattisen keuhkofibroosin tai muiden kroonisten keuhkosairauksien yhteydessä, munuaisissa kroonisen vaurion seurauksena sekä sydämessä ja verisuonissa. Se voi johtaa lopulta riippuvaisiin toimintarajoitteisiin, kuten hengitys- tai munuaistoiminnan heikkenemiseen.

Diagnoosi perustuu kliinisiin oireisiin, kuviin (röntgen, CT ja joskus MRI) sekä tarvittaessa kudosnäytteeseen. Biopsia voi olla ratkaiseva epäilyjen varmentamisessa, mutta kuvantaminen ja toiminnalliset tutkimukset auttavat usein rajaamaan diagnoosin. Biomarkkerit kollageenin kiertokiertoon liittyvistä prosesseista voivat tukea arviointia.

Hoito tähtää taustalla olevan syyn hallintaan, kudosvaurion pysäyttämiseen ja oireiden lievittämiseen. Käytössä ovat yleisesti anti-fibroottiset lääkkeet joissakin sairauksissa (esim. nintedanib, pirfenidon), elinsiirrot tarvittaessa sekä elämänlaadun ja riskitekijöiden hallinta. Ennuste riippuu syystä, laajuudesta ja varhaisesta hoidosta. Tutkimus fibrotisaation ehkäisyyn ja kääntämiseen on aktiivista.