evoluutiopuuta
Evoluutiopuuta, usein kutsuttua filogeneettiseksi puuksi, käytetään kuvaamaan eliöiden välisiä sukulaisuussuhteita ja yhteisiä kantamuotoja. Puun oksat kuvaavat polveutumisen haarautumista, ja solmukohdat vastaavat eriytymisen tapahtumia. Puun latvat edustavat nykyisiä tai tutkittavia ryhmiä, kuten lajeja, kun taas sisäosien haarautumat kertovat menneistä polveutumistapahtumista. Juurrutettu evoluutiopuuta merkitsee suunnan kohti varhaisinta kantamuotoa; juureton (unrooted) puu esittää ainoastaan suhteelliset yhteydet ilman selkeää ajallista etenemistä.
Rakentaminen perustuu useisiin lähteisiin: morfologiaan sekä molekyylidataan (DNA- ja proteiinisekvenssit) sekä fossiilitietoihin. Eri analyysimenetelmät, kuten maksimaalisen
Evoluutiopuuta käytetään muun muassa lajien luokituksen tukena, traittien kehityksen seuraamiseen sekä epidemiologisissa ja ekologisissa tutkimuksissa. Puun
Rajoitukset liittyvät aineiston epätäydellisyyteen ja menetelmien herkkyyteen. Fossiilidata, molekyylidatan kattavuus sekä convergent evolution voivat johtaa epävarmuuksiin.