evoluutiopuuta

Evoluutiopuuta, usein kutsuttua filogeneettiseksi puuksi, käytetään kuvaamaan eliöiden välisiä sukulaisuussuhteita ja yhteisiä kantamuotoja. Puun oksat kuvaavat polveutumisen haarautumista, ja solmukohdat vastaavat eriytymisen tapahtumia. Puun latvat edustavat nykyisiä tai tutkittavia ryhmiä, kuten lajeja, kun taas sisäosien haarautumat kertovat menneistä polveutumistapahtumista. Juurrutettu evoluutiopuuta merkitsee suunnan kohti varhaisinta kantamuotoa; juureton (unrooted) puu esittää ainoastaan suhteelliset yhteydet ilman selkeää ajallista etenemistä.

Rakentaminen perustuu useisiin lähteisiin: morfologiaan sekä molekyylidataan (DNA- ja proteiinisekvenssit) sekä fossiilitietoihin. Eri analyysimenetelmät, kuten maksimaalisen todennäköisyyden menetelmät ja bayesilaiset lähestymistavat sekä kladistiikka, voivat tuottaa erilaisia puuversioita mutta samalla tarjota luotettavuusarvioita.

Evoluutiopuuta käytetään muun muassa lajien luokituksen tukena, traittien kehityksen seuraamiseen sekä epidemiologisissa ja ekologisissa tutkimuksissa. Puun avulla voidaan lisäksi testata hypoteeseja yhteisestä kantamuodosta ja ajan mittaan tapahtuvista muutoksista.

Rajoitukset liittyvät aineiston epätäydellisyyteen ja menetelmien herkkyyteen. Fossiilidata, molekyylidatan kattavuus sekä convergent evolution voivat johtaa epävarmuuksiin. Siksi evoluutiopuuta tulkitaan parhaana saatavilla olevan todisteen yhteenvedon ja tulevien tietojen päivityksen kautta.