erityismenettelyssä

Erityismenettely on oikeudellisessa järjestelmässä käytetty termi, joka viittaa menettelyyn, joka poikkeaa tavanomaisesta oikeudenkäynnistä ja on tarkoitettu nopealle, yksinkertaistetulle tai erityistarpeisiin sovitetulle ratkaisulle. Tämä käsite kattaa sekä siviili- ja rikosasioihin että hallinto-oikeudellisiin kysymyksiin liittyviä prosesseja, joissa lain mukaan on tarkoitettu nopeutta, kustannusten vähentämistä tai asian erityisluonteen huomioimista.

Soveltamisala ja tarkoitus vaihtelevat oikeudenalasta riippuen. Erityismenettelyä käytetään silloin, kun tavallinen menettely ei täyttäisi tilan tarvetta tai kun on perusteltua edistää kiireellistä päätöksentekoa, vähentää muodollisuuksia tai yksinkertaistaa todistelua. Lainsäädäntö määrittää, mitkä asiat kuuluvat erityismenettelyyn ja millaiset edellytykset niiden soveltumiselle täyttyvät.

Prosessi ja muoto ovat yleensä suppeampia kuin tavallisessa menettelyssä. Ominaisia piirteitä voivat olla tiukemmat aikarajat, rajoitetut todisteelliset vaatimukset, kirjallinen käsittely pääasiassa sekä pienemmät muodollisuudet. Päätöksenteko saattaa tapahtua nopeammin ja tietyissä tapauksissa erityisille viranomaisille tai tribunalille, joille on annettu valtuudet käsitellä asia poikkeusjärjestelyin.

Sääntely on yleensä nimenomaisesti määritelty laissa, ja erityismenettelyyn liittyy sekä oikeussuojakeinoja että mahdollisia valitus- tai oikaisukeinoja. Erityismenettelyn tarkoituksena on tasapainottaa nopeus ja kustannustehokkuus oikeusturvan kanssa, mutta siihen liittyy jatkuva huoli oikeudenmukaisuudesta ja läpinäkyvyydestä.

Kritiikki ja kehitys liittyvät usein siihen, että nopeutettu menettely voi heikentää osapuolten mahdollisuuksia täydelliseen todistamiseen ja oikeudelliseen puolustukseen. Lainsäädäntö ja oikeuskäytäntö pyrkivät siksi säilyttämään riittävän oikeusturvan samalla kun erityisvalmisteiset menettelyt parantavat tehokkuutta.