erikoismuotoihin

Erikoismuotoihin on kielitieteellinen termi, jolla tarkoitetaan kielen inflektiopäätöksiä tai ilmauksia, jotka poikkeavat yleisistä säännöllisistä taivutusmalleista. Ne voivat koskea verbejä, substantiiveja, adjektiiveja tai pronomineja, ja ne syntyvät usein historiallisista syistä, analogian vaikutuksesta, lainasanojen integroitumisesta sekä muutosprosesseista, joissa muodot eivät seuraa tuotantoperiaatteita. Erikoismuotojen tutkimus auttaa ymmärtämään kielen järjestelmän rakennetta sekä sitä, miten merkitykset säilyvät tai muuttuvat eri muodoissa.

Tyypillisiä erikoismuotoja ovat epäsäännölliset inflektion muodot, suppletio eli muodostuminen eri juurista peräisin olevilla muodoilla, sekä allomorfiset ja muut poikkeavat muotojen vaihtelut. Eri kielissä erikoismuodot voivat ilmetä eri mekanismeilla: historialliset äänteelliset muutokset voivat jättää jälkensä taivutusparadigmeihin, lainasanat voivat saada omia, poikkeavia muotojaan, tai analoginen muutos voi muuttaa säännöllisiä malleja.

Esimerkkejä erikoismuodoista ovat englannin epäsäännölliset verbit be, have ja do sekä niiden taivutusmuodot am/is/are, was/were, been, sekä muodot kuten went suppletiivisessa suhteessa go-juuriin. Myös muiden kielten epäsäännöllisyydet ja monikkomuodon vaihtelut ovat yleisiä. Erikoismuotoja tarkastelemalla voidaan hahmottaa, miten kieli hallitsee moninaisia paradigmoja sekä miten historia ja kontaktit kielen sisällä muokkaavat ilmaisua.