eriarvoisuuden

Eriarvoisuus tarkoittaa ihmisryhmien välisen aseman ja mahdollisuuksien epätasaista jakautumista yhteiskunnassa. Suomessa ja muualla eriarvoisuus ilmenee muun muassa tulo- ja varallisuuseroissa, koulutuksen ja terveydenhuollon saavutettavuudessa sekä alueellisten erojen muodossa. Eriarvoisuutta voidaan tarkastella eri ulottuvuuksina: tulon- ja varallisuuserot, koulutuksellinen taso, terveyserot sekä alueellinen ja sosiaalinen eriarvoisuus. Sukupuoli, etninen tausta sekä iän perusteella ilmenevät erot kuuluvat myös eriarvoisuuden ilmentymiin.

Mittareita ovat muun muassa Gini-kertoimen, Lorenz-käyrän ja Theil-indeksin kaltaiset tilastolliset mittarit. Eriarvoisuuden taustalla vaikuttavat sekä rakenteelliset tekijät että yksilön valinnat: työmarkkinoiden toiminta, koulutuksen saavutettavuus, verotus, tulonsiirrot sekä sosiaaliturva. Globaalisti ja kansallisella tasolla eriarvoisuus heijastuu sekä talouskasvuun että sosiaaliseen koheesioon, ja sen muutos heijastelee talouden rakennetta sekä politiikan valintoja.

Politiikalla voidaan pienentää eriarvoisuutta monin tavoin. Progressive verotus, tulonsiirrot sekä julkiset palvelut – kuten koulutus, terveydenhuolto ja asuminen – sekä aktiivinen työmarkkinapolitiikka voivat lisätä tasa-arvoa. Keskustelu painottuu siitä, miten paljon eriarvoisuuden vähentäminen vaikuttaa talouskasvuun ja kannustimiin. Pohjoismaat ovat usein esimerkkejä laaja-alaista sosiaaliturvaa ja koulutuksen tasa-arvoa edistävistä toimenpiteistä, mutta eriarvoisuutta esiintyy edelleen alueittain ja ryhmien välillä. Eriarvoisuuden seurannan ja analyysin avulla pyritään tukemaan tasavertaisia mahdollisuuksia ja kohdentamaan politiikkaa oikeudenmukaisesti.