epäoikeudenmukaisuutta

Epääoikeudenmukaisuus tarkoittaa tilaa, jossa oikeudenmukaisuutta tai tasapuolisuutta ei toteudu. Se on normatiivinen käsite, joka liittyy siihen, miten oikeuksia ja velvollisuuksia jaetaan sekä miten päätöksiä ja käytäntöjä sovelletaan, eikä pelkästään siihen, onko toiminta laillista.

Epäoikeudenmukaisuus ilmenee sekä yksilötasolla että rakenteellisella tasolla. Yksilötasolla voi esiintyä syrjintää, suosimista tai lahjontaa, kun taas rakenteellisena ilmiönä voivat olla epätasainen pääsy oikeudellisiin palveluihin, koulutukseen, terveydenhuoltoon tai päätöksentekoon sekä epäoikeudenmukaiset käytännöt julkisessa hallinnossa ja taloudellisissa rakenteissa.

Formaaleja muotoja ovat oikeudellinen epäoikeudenmukaisuus (syrjäytyneet oikeusprosessit, epätasainen lain tulkinta), ja epäoikeudenmukaisuutta voidaan tarkastella myös sosiaalisena, taloudellisena ja poliittisena epäoikeudenmukuutena. Esimerkkejä ovat kohtelu, jossa tiettyjä ryhmiä kohdellaan epäoikeudenmukaisesti oikeusjärjestelmässä, sekä laajemmat eriarvoisuuden muodot kuten toimeentulon, koulutuksen ja terveydenhuollon rajallinen saatavuus.

Tekijöitä ovat valta-asetelmien epäoikeudenmukaiset rakenteet, kulttuuriset ennakkoluulot, politiikan ja laitosten puutteellinen läpinäkyvyys sekä tiedon puute. Seurauksia voivat olla luottamuksen menettäminen, sosiaalinen eriarvoisuus ja konfliktien lisääntyminen sekä yksilön mahdollisuuksien rajoittuminen.

Tutkimuksella ja politiikalla pyritään sekä ymmärtämään että poistamaan epäoikeudenmukaisuutta. Alat kuten filosofia, sosiologia ja oikeustiede tarkastelevat oikeudenmukaisuuden periaatteita, kun taas käytännön toimet kohdentuvat lainsäädännön kehittämiseen, palveluiden tasa-arvoiseen jakoon, läpinäkyvyyteen ja tilastointiin. Kansainvälisesti epäoikeudenmukaisuuden vastaiset standardit ja ihmisoikeusperiaatteet ohjaavat politiikkoja kohti oikeudenmukaisemman yhteiskunnan rakentamista.