elinluovutukseen

Elinluovutus tarkoittaa elinten ja kudosten antamista toiselle ihmiselle siirtopotilaiden hoitoa varten. Yleisimmät luovutustyypit ovat kuolintilanteessa tapahtuva elinten luovuttaminen aivokuolemasta tai verenkiertokadon jälkeen sekä elävänä tehtävä luovutus, esimerkiksi munuaisten tai osan maksasta antaminen.

Prosessi elinluovutukseen liittyy huolelliseen harkintaan ja säädösten noudattamiseen. Suomessa ja muualla hoitava terveydenhuolto arvioi jokaisen tapauksen yksilöllisesti, varmistaa potilaan terveysriskit sekä toteuttaa mahdollisen tahtotilan sekä perheen tai omaisten roolin. Henkilö voi yleensä ilmaista tahtonsa elinluovutuksesta kirjallisesti tai suullisesti, ja omaiset ovat usein mukana päätöksenteossa. Luovutus edellyttää tarkkaa lääketieteellistä arviointia siitä, mitkä elimet tai kudokset ovat potilaalle soveltuvia ja turvallisia sekä miten siirto voidaan toteuttaa.

Elinluovutuksen eettinen perusta on vapaaehtoisuus, suostumuksen kunnioittaminen ja potilaan sekä omaisten oikea-aikainen tiedottaminen. Kerättyjä elimiä ja kudoksia käytetään vain soveltuvien potilaiden hoitoon, ja professioilla on tiukat seurantavelvollisuudet sekä potilasturvallisuuteen että eettisiin normeihin liittyen. Kansallinen elinsiirto-ohjelma ja terveydenhuollon ohjeistukset ohjaavat käytäntöjä, tutkimusta ja tiedonkulkua elinsiirtojen aikana. Arviointi ja tiedonvaihto painottavat läpinäkyvyyttä sekä luottamuksen ylläpitämistä sekä potilaiden että heidän läheistensä osalta.