eigenotoksisiin

Eigenotoksisiin viitataan usein termillä genotoksisuus eli geneettistä materiaalia vaurioittavat vaikutukset. Näitä vaikutuksia aiheuttavat aineet tai tekijät voivat vahingoittaa DNA:ta, johtaa mutaatioihin, rikkoutua kromosomeja tai aiheuttaa pysyviä perinnöllisiä muutoksia. Genotoksiset ainesosat voivat toimia suoraan DNA:hon, tai ne voivat metaboloitua soluissa mutagenoiksi. Vaikutukset voivat ilmetä sekä somatisessa että sukusoluissa, mutta etiikka ja riskit ovat tavallisesti olennaisimpia tartunnassa ja syöpäriskissä.

Mekanismit voivat olla monenlaisia. Suora DNA-vaurio, kuten ketjujen katkeaminen tai aduktio (kemikaalit kiinnittyvät DNA:han), on yleinen tienhaara. Toiset aineet aiheuttavat virheitä DNA-replikaatiossa tai muodostavat ristikkäisvaikutuksia kromosomeihin. Epäedustava tai epäsuora vaikutus voi liittyä solujen välisten prosessien häiriöihin tai solujen ohjausrakenteiden muutoksiin. Genotoksisuus on siten erottamaton osa mutaatio- ja syöpäriskien arviointia.

Tyypillisiä genotoksisia lähteitä ovat kemialliset yhdisteet (esimerkiksi polycyklistarvatuotteet, nitrosamiinit), säteily (ionisoiva säteily), sekä tietyt biologiset tekijät. Arvioinnissa käytetään sekä in vitro- että in vivo -testejä, kuten Amesin mutaatiotesti, kromosomimutaatio- ja micronukleus -testit sekä comet-testi DNA-vaurioiden havaitsemiseksi. Yhteisten standardien mukaan genotoksiset ominaisuudet voivat johtaa tiukkoihin rajoituksiin ja riskinarvioituksen prioriteetteihin.

Sääntelyssä genotoksisuus on keskeinen osa toksikologista riskinarviointia. Kansainväliset ja kansalliset viranomaiset (esim. IARC, ECHA) luokittelevat ja arvioivat aineiden genotoksisuutta vaikuttaen käyttöturvallisuuteen, hyväksyntöihin ja suojatoimiin. Vaikutusten kokonaisarviointi huomioi sekä todennäköisyyden että haitan vakavuuden, sekä mahdollisuudet altistumisen vähentämiselle.