crystalloideihin

Crystalloideihin viitataan nestehoidossa käytettäviin vesiliukoisiin suolaliuoksiin, jotka sisältävät pienikokoisia molekyylejä kuten natriumia, kloridia ja muita elektrolyyttejä sekä vedestä koostuvia liuoksia. Ne eroavat kolloideista, joissa on suuria molekyylejä; crystalloideihin jakautuvat nopeasti ekstrasellulaariseen tilaan ja muuttavat tilavuutta pääasiassa verenkierrosta ulos. Yleisimmät isotoniiset liuokset ovat fysiologinen suolaliuos (0,9 % NaCl) sekä Ringerin liuokset (esim. Ringer-laktaatti). Hypotonisia liuoksia kuten 0,45 % NaCl käytetään harkiten, kun taas hypertonisia liuoksia (esim. 3 % NaCl) käytetään tietyissä kriittisissä tilanteissa ja vaativat erityistä valvontaa.

Balansoidut crystalloideihin kuuluvat liuokset, kuten Ringer-laktaatti ja Plasma-Lyte, sisältävät elektrolyyttejä sekä happo-bikarbonaattia jäsentäviä komponentteja, joiden geenibisnes on hieman lähempänä kehon luonnollista tilaa. Ne voivat vähentää sideroitujen aineiden muodostumista ja parantaa happo-emästä tasapainoa verrattuna pelkän fysiologisen suolaliuoksen käyttöön.

Käyttöön liittyviä etuja ovat kustannustehokkuus, laaja saatavuus ja soveltuvuus useisiin nestevajauksiin sekä kirurgisiin ja trauma-tilanteisiin. Haittoja voivat olla elektrolyyttihäiriöt, nesteen liiallinen kertymä sekä hyperchloremian riski erityisesti normaalisalin käytössä; lactate-pitoisuuden vuoksi Ringer-laktaatti ei sovi joissakin maksansiirto- tai maksasairauksissa, ja tietyissä potilasarvoissa on syytä valita toisenlaisen liuoksen.

Tutkimukset ovat antaneet viitteitä siitä, että balanced crystalloideihin verrattuna pelkästään normaalin suolan liuoksen käyttö saattaa johtaa pienempiin munuais-tai verisuonivaikutuksiin joissakin ICU-potilaissa, mutta kokonaisnäkemyksessä ero on usein maltillinen. Valinta perustuu potilaan tilaan, elektrolyytteihin ja yksilöllisiin riskit huomioiden.