biokompatibiliteeti

Biokompatibiliteetti on materiaalin tai tuotteen kyky olla vuorovaikutuksessa biologisen järjestelmän kanssa tavalla, joka ei aiheuta haittavaikutuksia potilaalle tai käyttäjälle. Se koskee erityisesti lääketieteellisiä implantteja, laitteita ja biomateriaaleja, joita asetetaan kehoon tai elimistöön. Biokompatibiliteetti on kontekstisidonnainen: sama materiaali voi olla turvallinen yhdessä ympäristössä mutta ei toisessa, riippuen käyttöpaikasta, kontaktipinnasta ja aikavälistä.

Arviointi tapahtuu sekä in vitro että in vivo, ja siihen liittyy useita testejä, joiden tavoitteena on osoittaa toksisuus, ärsytys, immunologinen vaste sekä kantavuus. Kansainväliset standardit kuten ISO 10993 -sarja sekä soveltuvia ASTM-standardeja ohjaavat arviointia. Tyypillisiä testejä ovat solutoksisuus, sisäiset ja ulkoiset ärsykkeet, allergisten reaktioiden mahdollisuus, systeeminen toksisuus sekä pitkäaikaisten implanttien ärsytys ja tulehdukselliset vasteet. Lisäksi voidaan arvioida hajoamistuotteita sekä mekaanista yhteensopivuutta kudosten kanssa.

Sovellukset kattavat hammaslääketieteen implantit, ortopediset ja kardiovaskulaariset laitteet sekä somaattisten kudosten korvaavat biomateriaalit. Materiaalit voivat olla bioinerttejä, bioaktiivisia tai biohajoavia. Ympäristön ominaisuudet, kuten kosteus, lämpö sekä veren ja kudosten kanssa käytävä vuorovaikutus, vaikuttavat biokompatibiliteettiin.

Biokompatibiliteetti kuvaa tilapäistä ja pitkän aikavälin turvallisuutta, mutta se ei yksin takaa kokonaisvaltaista turvallisuutta tai toimivuutta. Yksilölliset tekijät, kuten potilaan immuunivaste ja mahdolliset sairaudet, vaikuttavat lopulliseen tulokseen. Tutkimus kehittää yhä parempia materiaaleja ja pinnoitteita sekä yksilöllisiä arviointimenetelmiä.

Biokompatibiliteetti on keskeinen osa biomateriellien kehitys- ja säädösprosessia, jonka avulla varmistetaan potilasturvallisuus ja tehokas hoito.