bioakkumuloitua

Bioakkumulaatio on ilmiö, jossa kemiallinen aine kertyy yksilön elimistöön siten, että sen pitoisuus kasvaa ajan myötä. Tämä tapahtuu, kun aineen uptake ympäristöstä tai ravinnosta ylittää elimistön poistumisen tai metabolian. Bioakkumulaatio voi kohdata useita eliöitä, ja sitä käytetään kuvaamaan sekä yksilön sisäistä kertymää että, laajemmassa mielessä, ilmiön vaikutusta ekosysteemeihin.

Mekanismin kannalta keskeisiä tekijöitä ovat aineen kemialliset ominaisuudet (lipofiilisyys, pysyvyys), altistuksen kesto sekä eliön fysiologia. Lipofileiset aineet hakeutuvat helposti rasvakudoksiin, ja poistuminen voi olla erittäin hidasta, mikä johtaa pidempiin biologisiin puoliintumisaikoihin. Altistuksen lähteitä ovat ympäristövettä, ravintoa ja ilmakehä; lisäksi ikä ja sukupuoli voivat vaikuttaa kertymisnopeuteen.

Mittaaminen ja riskinarviointi: bioakkumulaatiota arvioidaan useilla mittareilla, kuten biokonentraatiokerroin (BCF) sekä bioakkumulaatiokerroin (BAF). Lisäksi ravintoketjusta puhuttaessa käytetään käsitettä biomagnifikaatio, eli pitoisuuksien nousu seuraavassa ravintoketjun portaassa. Näillä mittareilla voidaan arvioida altistuksen ja keräytymisen riskejä sekä eläimille että ihmisille.

Esimerkkejä aineista, jotka usein bioakkumulautuvat, ovat elohopea, dioksinit ja PCB-yhdisteet sekä DDT. Näitä pitoisuudet voivat kertyä kaloihin ja petoeläimiin, ja lopulta myös ihmisen ruokavaliosta. Hallinnointi ja lainsäädäntö pyrkivät vähentämään päästöjä, parantamaan päästöjen seurantaa ja suojelemaan herkkiä lajeja sekä ihmisen terveyttä.