auringonpitoisuuden

Auringon pitoisuus on termi, jolla tarkoitetaan auringon säteilyn määrää, joka kohdistuu tietyn alueen pintaan tietyllä hetkellä. Se kuvaa sekä otettujen säteilyenergiaa että sen tehoa, ja sen yleisin vastine meteorologiassa on aurinkoenergia tai säteilyintensiteetti. Käytännössä auringon pitoisuus ilmoitetaan laitteen, tilan tai ajanjakson mukaan; yleisimpiä mittausyksiköitä ovat tehollinen tiheys neliömetriä kohti (wattia per neliömetri, W/m^2) sekä kertynyt säteily ajan kuluessa (esim. Wh/m^2 tai MJ/m^2).

Mittauksissa erottuvat kolme päätyyppiä: suora säteily (beam), joka kulkee suoraan Auringosta, diffuusi säteily, joka on hajautuneena ilmasta ja pilvistä, sekä näiden kahden summa, eli kokonaispitoisuus. Aurinkoenergian kuvaamiseen käytetään usein myös kertynyttä insolaatiota lyhyessä tai pitävässä ajanjaksossa, kuten päivässä tai vuodessa, jolloin tulokset ilmoitetaan Wh/m^2 tai kWh/m^2.

Säteilyn määrä vaihtelee huomattavasti riippuen useista tekijöistä: Auringon korkeus taivaalla (solaarinen korkeussäde), ilmakehän olosuhteet (pilvet, ilmassa olevat aerosolit, vesihöyry, otsoni), sekä alueen sijainti ja topografia. Puhtaan taivaan olosuhteissa auringon säteen kiinteä intensiteetti maan pinnalla on suurimmillaan päivällä, mutta pilvet ja kaasukerroksia heikentävät sitä huomattavasti. Pitoisuus määrittää myös huomattavasti energian tuotannon potentiaalin aurinkoenergian järjestelmissä sekä ulkona tapahtuvan UV-altistuksen ja siihen liittyvät terveysriskit.

Käyttötarkoitukset ja sovellukset vaihtelevat ilmastotutkimuksesta ja säänennusteista uusiutuvaan energiaan ja terveysanalyysiin, joissa tarkka auringon pitoisuus auttaa mallintamaan sekä energian tuotantoa että ihmisten altistumista auringon säteilylle.