ilmastotutkimuksesta

Ilmastotutkimuksesta tarkoittaa tieteellistä tutkimusta, joka selvittää maapallon ilmastojärjestelmän rakennetta, toimintaa ja muutoksia. Se kattaa sekä nykytilanteen kuvan että historialliset kehityssuunnat sekä tulevat trendit. Tutkimus yhdistää meteorologiaa, hydrologiaa, merentutkimusta sekä geofysiikkaa ja biogeokemiallisia prosesseja, ja se tarkastelee ilmakehän, vesistöjen, kryosfäärin ja biosfäärin vuorovaikutuksia sekä niiden muutoksia ihmisen vaikutuksesta.

Keskeisiä menetelmiä ovat havainnot ja mallinnus. Havainnoinnin aineistoa kerätään sekä pintasäätilan mittauksista että satelliiteista sekä merialueilta että ilmakehästä: lämpötilat, sademäärät, ilman ja merien hiilidioksidipitoisuudet sekä jääpeitteen laajuus. Paleoklimatologia tutkii menneitä ilmastojaksoja proxy- ja kertymisnäytteiden avulla. Mallinnuksessa käytetään ilmastomalleja, jotka simuloivat fysikaalisia prosesseja, sekä alueellisia malleja ja maankäytön vaikutuksia. Eri päästö- ja sopeutumiskäyttäytymisen skenaariot antavat kuvan tulevaisuuden kehityksestä ja epävarmuuksista.

Ilmastotutkimuksen tulokset vaikuttavat politiikkaan ja päätöksentekoon. Ne tukevat sekä ilmastonmuutoksen torjuntaa (mitigaatio) että sopeutumista (adaptation) ja riskien hallintaa. Tutkimus tuottaa ennusteita, herkkyysanalyysiä ja vahvistaa kyvyn varautua ääriolosuhteisiin kuten helteeseen, tulviin ja merenpinnan nousuun. Epävarmuuksien ymmärtäminen on keskeistä viestinnässä ja riskinarvioinnissa.

Suomessa ilmastotutkimuksesta vastaavat useat tutkimuslaitokset, kuten Ilmatieteen laitos ja Suomen ympäristökeskus, sekä yliopistot. Kansainvälisesti ala kuuluu IPCC:n ja WMO:n kaltaisiin verkostoihin. Ilmastotutkimus muokkaa energiapolitiikkaa, maankäyttöä ja sopeutumisstrategioita sekä tukee turvallisuuteen ja talouteen liittyviä päätöksiä.