atonaalisessa

Atonaalisessa on käsite, jota käytetään kuvaamaan musiikkia, josta puuttuu selkeä tonaalinen keskusta tai avainsävy. Atonaalinen musiikki rikkoo perinteisen duur-molli-harmonian ja hakee rakennetta muun kuin tonaalisen järjestelmän varaan. Suomessa termiä käytetään yleisesti kuvaamaan tätä ilmaisutapaa esimerkiksi ilmauksissa “atonaalisessa musiikissa” tai “atonaalinen sävellys”.

Käsite liittyy 1900-luvun alun modernismiin ja Wienin toisen viennalaisen koulukunnan muusikoihin. Arnold Schoenberg, Alban Berg ja Anton Webern liittävät atonaalisuuden laajasti heidän tutkimuksiinsa. Schoenbergin kehittämä järjestelmä, kuten 12-säveljärjestelmä, tarjosi kehyksen, jonka sisälle atonaalisia teoksia voitiin järjestää; atonaalisuutta esiintyy kuitenkin myös ilman järjestelmäkäyttöä.

Ominaisuudet ovat moninaisia: ei tonaalista keskusta, epäperinteinen harmonia ja laaja kromatismin käyttö. Sointujen funktionaaliset suhteet ovat vähäisiä, ja teoksissa korostuvat usein motivinen kehittely sekä odottamaton muodonkulku. Atonaalisuus voi ilmetä sekä yksittäisissä teoksissa että laajemmissa kokonaisuuksissa, ja se on vaikuttanut merkittävästi modernin musiikin kehitykseen sekä myöhemmin serialismin kehittymiseen.

Esimerkkeinä mainitaan Schoenbergin Pierrot lunaire sekä Bergin ja Webernin varhaiset teokset. Atonaalisuus kuuluu olennaisena osana 1900-luvun modernistisessa musiikissa ja on käytetty sekä teoreettisessa keskustelussa että sävellyksen käytännön menetelmänä.