atonaalisuuden

Atonaalisuus viittaa musiikilliseen tyyliin, jossa ei noudateta perinteistä sävellajisuutta. Tämä tarkoittaa, että musiikissa ei ole keskeistä toonikaa tai sävellajikeskusta, johon kaikki harmonia ja melodia rakentuvat. Sävelkulut ja soinnut voivat esiintyä ilman tavanomaisia jännitteitä ja purkauksia, jotka ovat tyypillisiä sävellykselliselle musiikille.

Atonaalisuuden juuret ovat 1900-luvun alun musiikillisessa kokeilussa. Säveltäjät, kuten Arnold Schönberg ja hänen oppilaansa Alban Berg ja Anton Webern, kehittivät atonaliisuutta usein dodekafonia eli kaksitoistasäveljärjestelmän avulla. Dodekafoniassa jokainen kahdestatoista puolisävelaskeleen välein toistuva sävel esiintyy ennen kuin mikään niistä toistuu. Tämä pyrki varmistamaan kaikkien sävelten tasa-arvoisuuden.

Atonaalisuus ei ole tyyli itsessään, vaan pikemminkin periaate, joka voi ilmetä monin eri tavoin. Se on pyrkinyt laajentamaan musiikin ilmaisullisia mahdollisuuksia vapauttamalla säveltäjät perinteisistä harmonisista rajoituksista. Atonaalisen musiikin kuuntelu voi vaatia kuulijalta uudenlaista lähestymistapaa, sillä se ei tukeudu tuttuihin melodisiin ja harmonisiin odotuksiin. Sen sijaan kuuntelija voi keskittyä sävelten välisiin suhteisiin, tekstuurin ja dynamiikan vaihteluihin sekä musiikin yleiseen tunnelmaan.