asumisviihtyvyyteen

Asumisviihtyvyyteen on käsite, jota käytetään suomalaisessa asuntopolitiikassa ja tutkimuksessa kuvaamaan sitä, missä määrin asuin- ja lähiyhteisö tukevat asukkaiden hyvinvointia. Se viittaa sekä asunnon fyysisiin ominaisuuksiin että ympäröivän ympäristön sekä sosiaalisten tekijöiden laadullisiin näkökohtiin. Tavoitteena on asukkaiden tyytyväisyys, terveellinen elinympäristö ja mahdollisuus, että asuminen tukee arkista toimintakykyä sekä vapaa-aikaa.

Keskeiset tekijät voidaan jakaa useisiin ulottuvuuksiin. Fyysinen laatu kattaa asunnon rakenteellisen turvallisuuden, ilmanvaihdon ja sisäilman laadun, lämpötilan hallinnan, akustiikan sekä kosteus- ja kunnossapitotason. Suunnittelu ja tilankäyttö korostavat tilojen riittävyyttä, luonnonvaloa, esteettömyyttä ja yksityisyyttä. Ympäristötekijät sisältävät palvelujen saavutettavuuden, julkisen liikenteen ja vapaa-ajan sekä viheralueet ja turvallisuuden. Sijainnin lisäksi taloudellinen kestävyys ja asumisen vakaus, kuten vuokrahinnat tai hankintahinta suhteessa tuloihin sekä pitkäaikaiset asuinratkaisut, vaikuttavat viihtyvyyteen. Energiatehokkuus ja ilmastonmuutostekijät sekä kyky sietää talviolosuhteita ovat erityisesti Suomessa huomioitavia seikkoja.

Mittaaminen perustuu sekä objektiivisiin indikaattoreihin (energia- ja sisäilman mittaukset, päivävalon määrä, melutaso) että asukastutkimuksiin. Käytännössä asumisviihtyvyyden parantaminen näkyy rakennus- ja asumisnormien sekä kaupunkisuunnittelun, sosiaalisten palveluiden sekä energiatehokkuuteen tähtävien toimenpiteiden kautta.