artikuloinnin

Artikulointi (artikuloinnin käsite) tarkoittaa puheäänteiden muodostamista siten, että ilman virta ohjataan ja muotoillaan kielen, huulten, hampaiden ja muiden puhe-elinten yhteistoiminnan kautta. Prosessi on keskeinen osa fonetiikkaa ja foneesiä, ja sen tarkastelu kattaa sekä yksittäisten äänteiden tuotannon että niiden soinnin ja kaiuttavuuden.

Puheäänteet voidaan luokitella paikan ja tavun mukaan. Paikan artikulaatio kuvaa, missä kohtaa suussa äänne syntyy: esimerkiksi bilabiaalinen (huulien kosketus, kuten [p], [b]), labiodentiaalinen (huulien ja hampaiden kosketus), alveolaarinen (kielen kärjen kosketus etuhampaiden alakuoppaa vasten), palataalinen sekä velaarinen ja glottaalinen. Tavun mukaan äänteet jaotellaan such as plosiveiksi (täyte-äännitteet kuten [p], [t]), frikatiiveiksi (äännetään kitkaa aiheuttaen) sekä nasaleiksi ja likvideiksi. Lisäksi soinnillisuus (voicing) ja hengitysäänen osuus vaikuttavat äänteen luonteeseen.

Koartikulointi tarkoittaa sitä, miten yksi äänne muuttaa seuraavien äänteiden artikulaatiota; äänteet voivat vaikuttaa toisiinsa toisinaan pitkään ennen tai jälkeen varsinaisen kontaktin. Tämä ilmiö sekä ajallinen järjestys että kontekstuaalinen vaikutus ovat tärkeitä tutkimuskohteita puhujien puhuttaessa nopeasti ja vaihtelevasti.

Tutkimuksessa käytetään työkaluja kuten artikulaatiography, ultraäänikuvaus ja MRI, sekä palatografia ja muut menetelmät. Käyttökohteita ovat äidinkielenopetus, puheapseinien terveys, puheen tunnistusjärjestelmät sekä kliininen logopedia, jossa arvioidaan ja korjataan artikulaatio-ongelmia. Artikuloinnin tuntemus auttaa ymmärtämään sekä yksilöiden puhetta että kielen yleistä rakennetta. Lisätietoa löytyy fonetiikasta, foniikasta ja artikulatoriasta.