antioksidatiivista

Antioksidatiivisuus viittaa kykyyn estää tai hidastaa hapettumisreaktioita sekä näiden reaktiivisten aineiden aiheuttamaa vauriota soluille ja biomolekyyleille. Hapettuminen tuottaa vapaiden radikaaleja, kuten reaktiivisia happi- ja typenradikaaleja, jotka voivat vaurioittaa lipidejä, proteiineja ja DNA:ta sekä vaikuttaa tulehdusprosesseihin. Antioksidantit auttavat tasapainottamaan näitä prosesseja sekä elimistössä että ravinnon kautta saatavina aineina.

Antioksidanttien toiminta jakautuu enzymatiiviseen ja ei-enzymatiiviseen mekanismiin. Elimistön omat entsyymijärjestelmät, kuten superoksididismutatsio (SOD), katalyysi ja glutationiperoksidaasi, neutraloivat vapaita radikaaleja. Ravinnosta saadut ei-enzymatic antioksidantit, esimerkiksi C- ja E-vitamiinit, karotenoidit sekä polyfenolit, toimivat elektroninluovuttajina, neutraloiden radikaaleja ja estäen muutoksia soluissa. Yhteisvaikutuksena ne voivat myös estää metallien katalysoimaa hapettumista ja vahvistaa solujen omia puolustusjärjestelmiä.

Ruokavalio, jossa korostetaan kasviksia, hedelmiä, täysjyviä ja pähkinöitä, on yhdistetty alhaisempiin kroonisten sairauksien riskeihin. Korkea annostelu lisäravinteina ei kuitenkaan aina tuota samankaltaisia etuja ja joissakin tapauksissa suurina määrinä voi olla haitallisia. Siksi suositellaan tasapainoista ruokavaliota antioksidanttien lähteinä eikä suuria yksittäisten lisäaineiden tabletteja.

Elintarvikkeissa antioksidantteja käytetään hapettumisen estoon ja säilyvyyden parantamiseen. Luonnollisia esimerkkejä ovat tokoferolit (vitamiini E) ja askorbiinihappo (C), sekä monia ravinnon polyfenoleja; vaihtoehtoisesti käytetään myös synteettisiä antioksidantteja elintarvikehaittojen minimoimiseksi.