antiheijastukseen

Antiheijastukseen viittaa optinen pinnoite, jonka tarkoituksena on minimoida heijastukset ja parantaa läpäisevyyttä sekä kontrastia useissa lasi- ja kuituoptiikan sovelluksissa. Tällaiset pinnoitteet voivat olla yksikerroksisia tai monikerroksisia ja ne suunnitellaan reagoimaan tiettyyn taajuusalueeseen tai kelluvien karkaisujen kulmaan.

Perusperiaate perustuu interferenssiin: valo kohtaa kerroksen rajapinnan ilmasta substraattiin, ja osa heijastuu sekä kerroksen sisällä että sen ylä- ja alarajalla. Kun kerroksen optinen paksuus ja indeksit valitaan oikein, kahden heijastuneen aallonvaiheen ero on noin 180 astetta tiettyyn aallonpituuteen nähden, jolloin ne kumoavat toisensa. Yleinen yksikerroksisen ARC:n suunnittelun tulos on n_C ≈ sqrt(n0·n_s), missä n0 on ympäristön (esim. ilman) ja n_s substraatin (esim. lasin) refraktiivinen indeksi. Optisen paksuuden tulisi olla λ/(4n_C) kyseisellä suunnittelukellolla. Monikerroksiset pinnoitteet voivat laajentaa toimintaväliä ja parantaa suojattavuutta.

Materiaalit ja muodot: yleisimpiä ovat dielektriset kerrokset, kuten kvartsin tai tantal- oksidin kaltaisilla indekseillä. Gradienteihin tai poroisiin kerroksiin perustuvat pinnoitteet voivat tarjota matalampia indeksejä tai paremman ympäristö- ja kestävyyden. Valmistuksessa käytetään vakuumipitämistä, kohdepohjaista höyrystystä, sirpersausta tai atomipulssikehitystä (ALD).

Sovellukset ja hyödyt: antiheijastuspinnoitteita käytetään laajasti kameroiden ja silmälasien linsseissä, näyttötekniikassa, teleskoopeissa sekä aurinkokennoissa. Ne lisäävät läpäisevyyttä, parantavat kontrastia ja vähentävät häikäisyä sekä heijastushäiriöitä. Rajoitukset voivat olla kapea aaltoväli, riippuvuus kulmasta ja ilmastointivaikutukset; monimutkaisemmissa sovelluksissa tarve on laajentaa toimintaa kattavammalle aallonpituus- ja kulmataajuudelle.