ahdistuneisuuslääkkeitä

Ahdistuneisuuslääkkeet ovat lääkeaineita, joita käytetään ahdistuneisuushäiriöiden hoitoon sekä joihinkin ahdistukseen liittyviin tiloihin kuten paniikkihäiriö ja sosiaalinen ahdistuneisuushäiriö. Hoito valitaan yksilöllisesti oireiden, taustasairauksien sekä mahdollisten raskaus- tai imetystilanteiden mukaan sekä muiden lääkkeiden yhteensovittamisen perusteella.

Ensisijaisina hoitomuotoina pidetään SSRI- ja SNRI-lääkkeitä (esim. escitalopraami, sertraliini, fluoksetiini sekä venlafaksiiini, duloksetiini). Niillä on pitkäaikaiskäytössä vahva näyttö ahdistuksen vähentämisestä, mutta täyden vaikutuksen saavuttaminen vie yleensä 4–6 viikkoa. Haittavaikutukset voivat olla pahoinvointi, unihäiriöt, seksuaalisen toiminnan muutokset sekä painonvaihtelut. Lääkityksen aloittaminen ja annostuksen säätö tapahtuvat lääkärin seurannassa.

Benzodiatsepiinit (esim. diazepami, loratsepaami) voivat lievittää akuuttiin ahdistukseen nopeasti, mutta niiden pitkäaikainen käyttö aiheuttaa riippuvuusriskin ja kognitiivisia haittoja. Näitä käytetään usein lyhytaikaisesti tai tarkasti määrätyissä tilanteissa tiiviin seurannan alaisuudessa.

Buspironi on ei-bentsodiatsepiininen anxiolyytti, jolla on matalampi riippuvuusrisk ja joka soveltuu joidenkin potilaiden yleisen ahdistuneisuuden hoitoon yhdistelmähoitona.

Muita vaihtoehtoja voivat olla beetasalpaajat suoritusjännityksen lievittämiseen sekä lyhytaikaiset hydroksitsiini-lääkkeet rauhoittavina, mutta näiden käyttö on rajoitettua ja yksilöllinen harkinta tarvitaan. Lääkitys on usein osa kokonaishoitoa, johon kuuluu psykoterapia ja elämäntapamuutokset, ja lopetusta suunnitellaan hitaasti vasta hoitavan lääkärin ohjein.