Ympäristöaltistuksessa

Ympäristöaltistuksessa tarkoittaa yksilön altistumista ympäristön tekijöille, kuten kemiallisille, fyysisille ja biologisille epäpuhtauksille sekä psyykosocialisille vaikutuksille. Se kattaa sekä ulko- ja sisätilojen että rakennettuun ympäristöön liittyvät tekijät, joita esiintyy arjessa, työssä ja vapaa-aikana. Altistuminen voi olla lyhytaikaista tai pitkäkestoista.

Ympäristöaltistuksen yleisiä lähteitä ovat ilman epäpuhtaudet (hiukkaset, kemikaalit), melu, lämpötilavaihtelut sekä UV-säteily, sekä home- ja mikrobiologiset epäpuhtaudet rakennuksissa. Reitit ovat hengitysteiden kautta, ruuansulatuskanavassa sekä ihon kontaktissa; joskus myös radionuklidit ja muut aineet voivat altistaa.

Vaikutukset riippuvat altistumisen kestosta, voimakkuudesta ja yksilöllisestä herkkyydestä. Lyhytaikaiset vaikutukset voivat olla hengitysvaikeudet, päänsärky tai ihoärsytys; pitkäaikainen altistuminen liittyy astmaan, sydän- ja verenkiertohäiriöihin sekä joihinkin syöpiin. Riskiryhmiä ovat lapset, vanhukset ja herkät sairauksia potevat.

Arviointi perustuu ympäristö- ja biomonitoringiin sekä yksilötason altistusanalyysiin. Mittauksia voivat olla ilmanlaadun seuranta, vedenkulkutiedot sekä henkilökohtainen altistumisen seuranta. Näitä tietoja käytetään riskinarvioinnin ja toimenpiteiden suunnittelussa.

Ehkäisykeinoihin kuuluvat ilmanlaadun parantaminen, tehokas ilmanvaihto ja suodatus sekä rakennusten kunnossapito. Vähennetään haitta-aineiden päästöjä, rajoitetaan altistusta työ- ja asuinympäristöissä, ja edistetään terveellisiä käytäntöjä. Yhteiskunnan tasolla ylläpidetään tiedonkulkua ja hallintotoimenpiteitä sekä kansallisia ja EU-tason standardeja.

Ympäristöaltistuksen hallinta perustuu kansanterveys-, ympäristö- ja työterveyslainsäädäntöön sekä kansainvälisiin suosituksiin. Suomessa ja EU:ssa asetetaan ilmanlaatu-, vedenkvaliteetti- ja rakennusterveysvaatimuksia sekä ohjeistuksia altistumisen ennaltaehkäisemiseksi.