Yleisanesteettien

Yleisanesteettien käsite kuvaa lääkeaineryhmiä, joita käytetään yleisanestesiassa potilaan tajuttomuuden, kivuttomuuden ja liikkumattomuuden aikaansaamiseksi toimenpiteen ajaksi. Yleisanesteetit mahdollistavat kivunlievityksen, muistamattomuuden ja potilaan suorituskyvyn hallitun hallinnan kirurgisten tai diagnostisten leikkausten aikana.

Yleisanesteetit voidaan jakaa pääryhmiin inhaloitaviin ja suonensisäisiin aineisiin. Inhaloitavat aineet, kuten sevofluraani, isofluraani ja desfluraani, vaikuttavat keskushermostoon hengitysteitse annosteltuina ja tarjoavat nopean alun sekä hallitun syklin. Suonensisäiset aineet, kuten propofoli, tiopentaali, etomidat ja ketamiini, toimivat verenkierron kautta ja mahdollistavat nopean induktion sekä joustavan ylläpidon. Usein yleisanestesiaan liittyy lisäksi analgesiaa ja anestesiatoimia antavat opioidit ja benzoaineet sekä lihasrelaksantteja antavat aineet.

Käyttö ja monitorointi: Anestesiologia vastaa annostuksesta ja potilaan tilan seurannasta toimenpiteen ajan. Tyypilliseen seurantaan kuuluu hengitys- ja ilmanvaihtojärjestelmän toiminta, hapetustila, verenkierron vakaus, end-tidal -parametrit sekä tajunnan palautumisen seuranta kirurgian päätyttyä. Potilas siirtyy heräämöön, jossa toipuminen jatkuu.

Turvallisuus ja riskit: Yleisanesteetit voivat aiheuttaa hengitys- tai verenkiertohäiriöitä, pahoinvointia ja päänsärkyä heräämisen jälkeen. Maligne hypertermia (MH) on harvinainen mutta vakava geneettisesti vaikutettu reaktio joillakin inhaloituvilla aineilla tai lihasrelaksanteilla. Käytännössä riskit minimoidaan huolellisella potilastietojen tarkastuksella, annostelulla ja tiiviillä monitoroinnilla.

Historia ja kehitys: Yleisanesteesin käyttö alkoi 19. vuosisadan puolivälissä etherin ja chloroformin myötä. Tämä johti modernin anestesiologian varhaisvaiheisiin ja kehittyneeseen tekniikkaan, jossa sekä inhaloitavat että suonensisäiset aineet kuvaavat nykyistä turvallista ja kontrolloitua anestesiarikenttää.