Virtualisoinnin

Virtualisointi on tekniikka, jolla fyysiset resurssit, kuten palvelimet, tallennus ja verkot, esitetään ja jaotellaan useiksi erillisiksi virtuaalisiksi ympäristöiksi. Tämä mahdollistaa useiden käyttölaitteiden tai sovellusten ajamisen yhdellä fyysisellä järjestelmällä eristetyssä ja hallittavassa muodossa. Virtuaalisointi parantaa resurssien hyödyntämistä, joustavuutta ja hallittavuutta sekä helpottaa varmuuskopiointia ja häiriöiltä toipumista.

Tärkeimmät osa-alueet ovat palvelinvirtualisointi, työpöytävirtualisointi, sovellusvirtualisointi sekä verkko- ja tallennusvirtualisointi. Käytössä on erilaisia hypervisoreita: Type 1 eli bare-metal -hypervisorit toimivat suoraan laitteistolla (esim. VMware ESXi, Microsoft Hyper‑V, KVM, Xen), kun taas Type 2 -hypervisorit toimivat käyttöjärjestelmän päällä (esim. VirtualBox, VMware Workstation). Lisäksi on OS-tason virtualisointia eli kontainerointi, jossa samaa käyttöjärjestelmää jaetaan kevyemmin eristettyihin kontteihin (esim. Docker).

Hyödyt kattavat paremman resurssien käytön, eristyksen, skaalautuvuuden sekä nopeamman käyttöönoton ja pelastustoiminnoille. Virtualisointi on keskeinen osa nykyaikaisia datakeskuksia ja pilviympäristöjä, joissa mahdollistetaan live-migraatiot, jatkuva käytettävyys ja kustannussäästöt.

Haasteisiin kuuluvat suorituskykyhaitat, lisenssikustannukset, järjestelmän monimutkaisuus sekä turvallisuusuhat, kuten hypervisor- tai VM-virheet sekä VM-escape-hyökkäykset. Toimintaan liittyy usein hallinta- ja orkestrointityökalujen käyttöönotto sekä varmuuskopiointiratkaisujen suunnittelu.

Historian taustaa: virtualisointi kehittyi perinteisistä mainframe- ja minitietokoneista kohti x86-ympäristöjä, ja laajamittaisempi käyttöönotto sekä laitteistotason teknologiat (kuten VT-x/AMD-V) mahdollistivat virtuaalisten koneiden tuloa useammalle alalle, erityisesti datakeskuksiin ja pilvipalveluihin.