Vesistöekologia

Vesistöekologia on ekologian ala, joka tutkii makeiden vesistöjen eliöiden ja niiden elinympäristöjen välisiä vuorovaikutuksia sekä näiden ekosysteemien toimintaa. Vesistöt, kuten järvet, joet, suot ja tekojärvet, muodostavat monimutkaisia järjestelmiä, joissa fyysiset ja kemialliset olosuhteet, biologiset yhteisöt ja hydrologia ovat tiiviisti vuorovaikutuksessa. Tutkimuksen keskeisiä ulottuvuuksia ovat veden laatu, lämpötila, ravinteet, happeus, valo sekä veden kulku ja vedenpinnan vaihtelut.

Vesistöekologia tarkastelee sekä yksittäisiä prosesseja että koko ekosysteemin energian virtaa ja ravinteiden kiertoa. Tärkeitä osa-alueita ovat perustuotanto, ravintoverkko ja lajien ekologiset toiminnalliset ryhmät sekä elinympäristöjen rajat, kuten littoraalivyöhyke ja pelagial. Lisäksi huomioidaan sedimenttien ja mikrobiyhteisöjen rooli sekä veden happamuus, lämpötila ja hapenkulutus.

Vesistöihin kohdistuvat ihmisen vaikutukset voivat muuttaa ekosysteemien rakennetta ja toimintaa. Kuormitus ravinteilla ja haitta-aineilla, ilmastonmuutos, vesienhoito sekä maa- ja metsätalouden muokkaukset vaikuttavat veden laatuun ja biotooppeihin. Vesistöekologian tavoitteena on ymmärtää näiden vaikutusten mekanismit sekä kehittää hallintakeinoja, kuten kuormituksen vähentäminen, vesienhoidon toimenpiteet, kosteikkojen ennallistaminen ja vedenkierron hallinta.

Tutkimus- ja mittausmenetelmät vaihtelevat kenttä- ja laboratoriotyöstä pitkittäistutkimuksiin sekä mallintamiseen. Käytettyjä menetelmiä ovat vedenlaatututkimukset, eliöyhteisöjen kartoitukset, bioindikaattorit, sedimenttianalyysit sekä etä- ja ympäristömallinnus. Vesistöekologia tukee veden laadun hallintaa, biodiversiteetin säilyttämistä ja ekosysteemipalvelujen turvaamista sekä sopeutumista ilmastonmuutokseen.