Verkonohjaus

Verkonohjaus tarkoittaa prosessien ja teknologioiden kokonaisuutta, jolla ohjataan ja hallitaan tietoverkon resursseja, liikennettä ja palveluita. Sen päämääränä on taata verkon käytettävyys, suorituskyky, luotettavuus sekä turvallisuus, samalla optimoiden kustannuksia ja resursseja. Verkonohjaus kattaa sekä lokaalien että laajojen verkkojen hallinnan ja voi sisältää sekä fyysisen että ohjelmistopohjaisen infrastruktuurin.

Toteutustavoissa erottuvat keskeiset lähestymistavat: keskitetty ohjaus, hajautettu ohjaus sekä hybridit ratkaisut. Ohjelmisto- määritetty verkko (Software-Defined Networking, SDN) on malliesimerkki keskitetystä ohjauksesta, jossa ohjaus- ja data-verkko erotetaan ja ohjainta käytetään määrittämään reititys ja maskin toiminnot keskitetysti. Liikenteen hallintaan liittyy muun muassa laadunvarmistus (QoS), liikenteen ohjaus ja verkon kapasiteetin tai reitityksen dynaaminen optimointi (traffic engineering). Lisäksi virtuaaliset verkot (NFV) ja pilvipohjaiset hallintakerrokset laajentavat ohjauksen mahdollisuuksia.

Standardit ja protokollat muodostavat yhteisesti sovitut tavat hallintaa varten. Esimerkkejä ovat SNMP, NetConf ja YANG sekä RESTCONF. Reititysprotokollat kuten BGP ja OSPF ovat edelleen keskeisiä, erityisesti suurissa ja monimutkaisissa verkoissa, kun taas SDN-ympäristöissä OpenFlow voi toimia ohjausprotokollana.

Sovelluskohteita ovat yritys- ja kampusverkot, datakeskukset, telelaitteistot sekä pilvi- ja mobiiliverkot. Verkonohjaus mahdollistaa nopean sopeutumisen muuttuvaan liikennöintiin, automaation ja ohjelmisto-ominaisuuksien laajentamisen.

Haasteita ovat turvallisuus, skaalautuvuus, yhteensopivuus erilaisten laitteiden kanssa sekä läpinäkyvyyden ja hallittavuuden varmistaminen. Tulevaisuudessa tekoäly- ja koneoppimispohjainen ohjaus sekä suuremman autonomian suuntaus ovat keskeisiä kehityssuuntia.