Reititysprotokollat

Reititysprotokollat ovat verkon toiminnan kannalta keskeisiä protokollia, jotka mahdollistavat reittien löytämisen, päivittämisen ja ylläpidon dynaamisesti. Ne mahdollistavat sen, että erilaiset reitittimet voivat vaihtaa tietoa toistensa näkemistä verkon topoista ja valita optimaaliset reitit kohti kohteita.

Protokollat jaetaan yleisesti sisäisiin ja ulkoisiin gateway-protokolliin sekä niiden ominaisuuksien mukaan. Tyypillisiä sisäisiä protokolla ovat RIP, OSPF ja IS-IS sekä EIGRP (Cisco-ympäristöissä). Ulkoiset gateway-protokollat, joilla ohjataan reittejä eri organisaatioiden välillä, ovat pääpiirteittäin BGP. Eri protokollat soveltuvat erilaisiin skenaarioihin: RIP on yksinkertainen mutta hidas ja rajoittunut suuremmissa verkoissa; OSPF ja IS-IS ovat skaalautuvia ja nopeat reitityksen konvergenssit, kun taas BGPa käytetään suurissa, monimutkaisissa ja poliittisesti hallittavissa inter-domain-verkkoissa.

Teknisesti reititysprotokollat eroavat toisistaan siinä, miten ne keräävät ja käyttävät verkko-opetuksia. Distance-vector-protokollat (kuten RIP) lähettävät koko reititystaulukon ja käyttävät hop-count-mittaria. Link-state-protokollat (kuten OSPF, IS-IS) jakavat topologian näkemänsä ja laskevat lyhimmän polun Dijkstra-algoritmilla. BGP on path-vector-protokolla, joka hallitsee reittejä useiden autonomisten järjestelmien välillä ja käyttää ominaisuuksia kuten AS_PATH ja NEXT_HOP reitityksen hallintaan.

Käyttöönotossa keskeisiä ovat skaalautuvuus, konvergenssiaika, turvallisuus ja hallittavuus. Nykyään reititysprotokollat integroituvat usein laajennettuun verkkoarkkitehtuuriin, kuten ohjelmistopohjautuvaan verkostoitumiseen, ja tukevat ominaisuuksia kuten reitintenväliset reflektorit ja verkon erilliset poliittiset säännöt.