Uricotelisyydestä

Uricotelisyydestä on eläinten typpiaineenvaihdunnan lopputuote. Tämä tarkoittaa, että eläimet erittävät typpipitoisia jätteitä, jotka syntyvät proteiinien ja nukleiinihappojen hajotuksesta. Uricoteliset eläimet erittävät pääasiassa virtsahappoa tai sen suoloja. Virtsahappo on veteen niukasti liukeneva yhdiste, ja sen erittämisessä vapautuu vähän vettä verrattuna muihin typpiyhdisteisiin, kuten ureaan tai ammoniakkiin. Tämä on erittäin hyödyllistä kuivissa tai vähävesissä elinympäristöissä, sillä se auttaa minimoimaan veden menetyksen.

Uricotelisyys on yleistä monilla eläinryhmillä. Esimerkiksi linnut, matelijat ja hyönteiset ovat pääasiassa urikotelisia. Nämä eläimet eivät yleensä eritä virtsaa nestemäisessä muodossa, vaan virtsahappo poistuu usein kiinteässä tai puolikiinteässä muodossa yhdessä ulosteen kanssa. Tämän vuoksi linnuilla ja matelijoilla on usein valkoista tai kellertävää ainetta ulosteensa mukana, joka on pääasiassa uraattikertymiä.

Virtsahapon erittämisen etuna on sen alhainen myrkyllisyys. Toisin kuin ammoniakki, joka on erittäin myrkyllistä ja vaatii suuria määriä vettä laimentuakseen, virtsahappo on suhteellisen vaaratonta kudoksille, vaikka se olisikin korkeina pitoisuuksina. Tämä mahdollistaa sen, että eläimet voivat varastoida virtsahappoa kehossaan pidempiä aikoja ilman haitallisia seurauksia, mikä on hyödyllistä erityisesti munissa kehittyville poikasille, jotka eivät voi erittää jätteitään aktiivisesti.