Työeläkelainsäädäntö

Työeläkelainsäädäntö viittaa lakeihin ja asetuksiin, jotka säätelevät työeläkkeitä, eli eläke-etuuksia, jotka työntekijät ansaitsevat työskentelyn perusteella. Suomessa keskeinen työeläkelainsäädäntö on työntekijän eläkelaki (TyEL) ja yrittäjän eläkelaki (YEL). Nämä lait määrittelevät, kuka on vakuuttamisvelvollinen, mitkä ovat eläkevakuutusmaksujen perusteet ja tasot, sekä miten eläke-etuudet lasketaan.

Työeläkelainsäädännön tavoitteena on turvata toimeentulo vanhuudessa, työkyvyttömyyden sattuessa ja perheenhuoltajan kuoleman jälkeen. Lainsäädäntö määrittelee myös erilaiset eläkelajit, kuten vanhuuseläke, työkyvyttömyyseläke ja perhe-eläke. Eläkkeiden rahoitus perustuu työnantajien ja työntekijöiden maksamiin eläkevakuutusmaksuihin sekä yrittäjien itse maksamiin YEL-maksuihin.

Työeläkejärjestelmän periaatteena on, että kunkin työntekijän eläke karttuu hänen ansioidensa perusteella. Lainsäädäntö asettaa myös rajat eläkkeiden enimmäismäärälle ja määrittelee, milloin eläkeoikeus alkaa. Muutokset työeläkelainsäädäntöön ovat yleisiä ja ne liittyvät usein eläkeiän nostamiseen, eläkkeen laskentaperusteiden tarkistamiseen tai rahoitusmallin kehittämiseen. Lainsäädännön soveltamista ja valvontaa hoitavat eläkevakuutusyhtiöt ja Kela tietyiltä osin.