Tulkinnanluonne

Tulkinnanluonne tarkoittaa tulkijan asettamaa kanta tai asennetta, jolla tekstiä, ilmiötä tai tapahtumaa tulkitaan. Sana koostuu sanoista tulkinta sekä luonne, ja viittaa siihen, millainen näkemys, teoreettinen kehys ja päämäärä ohjaavat tulkinnan kysymyksiä, valintoja ja johtopäätöksiä. Tulkinnanluonne ei ole itse tekstin ominaisuus, vaan tulkitsijan subjektiivinen kehys, joka voi vaikuttaa esimerkiksi siihen, mitä todisteita korostetaan, miten epäselvät kohdat ratkaistaan ja millaisia tulkintoja pidetään mahdollisina.

Käytännössä tulkinnanluonnetta tarkastellaan useilla aloilla, kuten kirjallisuudentutkimuksessa, käännöstutkimuksessa, historiankirjoituksessa ja oikeustieteessä. Eri lähestymistavat — historiallinen konteksti, tekstiin perustuva luenta, psykoanalyyttinen tai feministinen tulkinta — edustavat erilaisia tulkinnanluonteen asentoja. Tulkinnanluonteen kautta voidaan eriyttää, miltä osin merkitykset ovat tekstiin kiinnittyneitä ja miltä osin tulkitsijan tuotoksia.

Tietoisuus omasta tulkinnanluonteesta ja sen läpinäkyvä ilmaiseminen parantavat tutkimuksen omaehtoisuutta ja luotettavuutta, kun tekijä kuvaa käyttämäänsä lähestymistapaa ja kehyksiä (esimerkiksi konteksti- tai endangered-rahastusten kautta). Refleksiivisyys auttaa vuoropuhelua erilaisten tulkintojen välillä.

Lisäksi tulkinnanluonnetta voidaan arvioida kriittisesti tekstin historiallisessa ja kulttuurisessa suhteessa sekä lähdeaineiston rajoitusten varoituksin. Tämä käsite korostaa tulkinnan subjektiivista ulottuvuutta osana tieteellistä heijastelua. See also: Hermeneutics, interpretation, translation studies, bias, reflexivity.