Tottuminen

Tottuminen on oppimisen perusmuoto, jossa yksilö reagoi toistuvaan, vaarattomaan tai merkityksettömään ärsykkeeseen yhä vähemmän. Kyseessä on yksinkertainen oppimisen ja sopeutumisen prosessi, jossa reaktiot heikentyvät ilman opittua yhteyttä tai palkintoa. Tottuminen ilmenee sekä ihmisillä että monilla eläinlajeilla, ja sitä voidaan tarkastella sekä käyttäytymisen että hermoston toiminnan näkökulmasta.

Tottuminen eroaa sensorisesta adaptoitumisesta. Sensorinen adaptoituminen on aistitason, perifeerinen muutos, jossa aistinreseptorit herkistyvät tai herkistyvät vähemmän ympäristötekijöiden vuoksi. Tottuminen taas perustuu keskushermon tasolla tapahtuvaan oppimiseen, jossa ylläpidetty toistaminen johtaa yllykkeiden vähenemiseen ilman muutoksia aistien rakenteessa.

Mekanismit eivät ole täysin yhdenmukaisia; tottumisessa on viitteitä sekä neuroplastisuudesta että muutoksista synaptisessa toiminnassa. Esimerkiksi toistuvan ärsykkeen vaikutuksesta voi vähentyä välittäjäaineiden vapautuminen tai kehittyä voimakkaampia estäviä verkkoja, mikä vähentää vasteita. Tottuminen on siis sekä kognitiivinen että biologinen prosessi, eikä se aina vastaa esimerkiksi vahvistuvaa oppimista kuten klassista ehdollistumista.

Ominaisuudet ja ilmeneminen vaikuttavat kontekstista riippuvaiselta. Spontaaninen palautuminen voi palauttaa reaktion, ja uusi häirintä tai kontekstin muutos voi palauttaa vanhan vasteen. Tottuminen on myös ärsykekohtainen ja tilanteeseen sidoksissa; sama ärsyke voi aiheuttaa tottumisen joissakin tilanteissa mutta ei toisissa.

Käytännön merkitys on laaja. Tottuminen vaikuttaa arkeen, esimerkiksi melun, tuoksujen tai vilkkuvien valojen kohtaamiseen, sekä voi olla hyödyllinen mekanismi terapia- ja koulutustilanteissa, kuten engager in exposure- tai desensitointiprosesseissa, joissa tarkoituksena on laskea reaktiivisuutta pelkotiloissa tai ahdistuksessa.