Toissijaisuus

Toissijaisuus (subsidiarity) on periaate, jonka mukaan päätökset tulisi tehdä mahdollisimman lähellä kansalaisia ja alemmalla hallinnon tasolla, jolla kyseinen ongelma voidaan ratkaista tehokkaasti. Sen tarkoituksena on tasapainottaa hallinnon yhteisiä tavoitteita ja demonraattista vastuullisuutta sekä välttää epäedullista keskittämistä.

Periaatteella on juuret katolisessa yhteiskuntaopissa, mutta se on kehittynyt nykyaikaisessa julkisoikeudessa ja erityisesti Euroopan unionin toimintaperiaatteeksi. EU:n kontekstissa toissijaisuus määrittelee, millä tasolla unionin toimivaltuudet käytännössä ovat tarkoituksenmukaisia; unioni hoitaa tehtäviä vain, jos päätösten toteuttaminen jäsenvaltioiden tasolla ei riittävästi tai tehokkaasti palvele tavoitteita.

Euroopan unionissa toissijaisuusohjeistus tähdentää, että unionin toimien on oltava parempia kuin yksittäisten jäsenmaiden toimet yhdessä tai erikseen. Tämän testin lähtökohtana on sekä toiminnan tarve että vaikutusten laajuus. Tyypillisiä soveltamisen kohteita ovat ympäristöpolitiikka, sisämarkkinoiden toimivuus, kilpailuasetelmien yhdenmukaistaminen sekä rajat ylittävä infrastruktuuri ja aluekehitys.

Kritiikki ja tulkinta ovat jatkuvaa keskustelua: toissijaisuutta pidetään sekä välineenä estämään liiallista keskittämistä että rajoitteena aktiiviselle unionin toiminnalle. Kritiikkiin liittyy usein epäselvyys siitä, miten tavoitteen saavuttamisen paremmuus mitataan sekä miten tasojen välinen jaon käytännössä määritellään. Monissa järjestelmissä periaate korostaa sekä autonomian että vastuullisuuden arvoja.