Titaniumidioksidi

Titaniumidioksidi (TiO2) on epäorgaaninen valkoinen pigmentti ja kemiallisesti kestävä yhdiste, joka esiintyy sekä luonnossa että teollisesti valmistettuna. Sen yleisimmät kidermuodot ovat rutile ja anatase, joista rutile on vakaampi ja pigmenttien valmistuksessa yleisesti käytetty. Pienikokoiset TiO2-hiukkaset voivat esiintyä nanoluokassa, mikä on vaikuttanut sen terveys- ja ympäristövaikutusten arviointiin.

Lähinnä kaksi tuotantotapaa ovat vanha sulfaatti-, sekä nykyisin yleisempi kloridi- tai TiCl4-prosessit. Näillä prosesseilla TiO2 saadaan valkoisena, erittäin peittäväksi pigmentiksi, jolla on korkea läpinäkyvyys ja hyvä UV-säteilyn heijastuskyky. Lisäksi TiO2:n fotokatalyyttisiä ominaisuuksia hyödynnetään joissakin sovelluksissa, kuten ympäristön puhdistuksessa ja fotokatalyyttisissä pinnoitteissa.

Käyttökohteet ovat laajat. TiO2:tä käytetään ensisijaisesti valkaisuaineena ja pigmenttinä maaleissa, muoveissa, paperissa sekä keramiksissa. Se on myös laajasti käytössä kosmetiikassa ja aurinkosuojatuotteissa fyysisenä UV-suojana. Elintarvikkeissa aikaisemmin käytetty elintarvikevärinä E171, mutta sen käyttöä säädellään ja maailmanlaajuisesti on suositeltu tai kielletty nanopartikkelit huomioiden.

Turvallisuus ja sääntely vaihtelevat käyttökohteen mukaan. TiO2:ta pidetään yleisesti vähän toksisena suurina määrinä, mutta hengitysaltistuksessa tiivisjakeinen pöly voi aiheuttaa keuhko- ja hengitystievaaraa. Nanohiukkasina esiintyvän TiO2:n terveysvaikutuksista käydään edelleen keskustelua, ja erityisesti elintarvikkeiden sekä joissakin kosmetiikkatuotteissa käytön sääntely on tiukentunut monissa tuomioistuimissa ja viranomaisissa. Ympäristövaikutusten osalta TiO2 onRelatiivisen stabiili ja huonosti hajoava, mutta sen vaikutuksia elinympäristöön seurataan pidättyvällä otteella.

Yhteenvetona TiO2 on monipuolinen valkoinen pigmentti ja materiaali, jolla on tärkeitä perus- ja sovelluskäyttöjä teollisuudessa, mutta sen nanopartikkelit-herkkyyttä sekä mahdollisia terveys- ja ympäristövaikutuksia koskeva keskustelu on edelleen keskeinen osa sen sääntely- ja turvallisuusarvioita.