heijastuskyky

Heijastuskyky on optiikan ja materiaalitieteen käsite, joka kuvaa, kuinka suuri osa saapuvasta valosta heijastuu pinnalta. Se merkitään usein heijastusasteella R, ja arvo vaihtelee 0–1 (0–100 %) riippuen materiaalista, pinnan ominaisuuksista sekä tulokulmasta ja aallonpituudesta.

Pinnan heijastus voidaan jakaa spekulaariin ja diffuusiin. Spekulaari heijastus on peilimaista ja suunnattua; diffuusi heijastus hajottaa valon moniin suuntiin. Monilla pinnoilla on sekä spekulaari että diffuusi komponentti.

Heijastuvan valon määrä riippuu useista tekijöistä: materiaalin optisista ominaisuuksista, pinnan karheudesta tai sileydestä, tulokulmasta sekä käytetystä aallonpituudesta. Metallien heijastus on usein korkea ja melko spekulaari, kun taas dielektriset materiaalit voivat osoittaa suurempaa riippuvuutta olosuhteista. Fresnelin yhtälöt kuvaavat, miten heijastus muuttuu tulokulmasta ja valon aallonpituudesta.

Mittauksissa käytetään yleensä spektrofotometrejä ja integroidun mittausjärjestelmän kaltaisia välineitä, joilla voidaan määrittää spektrinen heijastus R(λ) sekä kokonaisheijastus. Albedo on erityinen käsite, jota käytetään kuvaamaan diffusea heijastusta esimerkiksi maapallon pinnassa.

Sovelluksia ovat rakennus- ja sisustusmaalien valinta, turvallisuuspinnat sekä aurinkopaneelien tehokkuuden optimointi. Yleisesti heijastuskyky vaikuttaa sekä visuaaliseen ulkonäköön että energiantuotantoon ja ympäristön valaisuun liittyviin mittauksiin.